

Teatteri ja ooppera Kepeä elämäni
|
|||||||||||
Kepeä elämäni Miiko ToiviainenKEPEÄ ELÄMÄNI Miiko Toiviaisen Kepeä elämäni on omakohtainen, runollinen, laulullinen, vastaansanomaton ja pohjattoman leikkisä monologi siitä, miten sen kertojan transtausta on kääntynyt voimavaraksi ja onnellisuuden lähteeksi. Esitys on saanut useita palkintoja ja hurmannut yleisöt ympäri Suomea. ”Transihmisyydestä on puhuttu viime aikoina mediassa aika paljon, mutta usein vain traagisten ja synkkien kohtaloiden kautta. Mä koen, että muunkinlaisia näkökulmia kaivataan – joten tässä on mun omani.” – Miiko Miiko Toiviainen valittiin Vuoden nuoreksi lausujaksi Kajaanin Runoviikolla vuonna 2018. Voiton myötä Toiviaiselta tilattiin esitys vuoden 2019 Runoviikolle. Kajaanin ensi-iltansa lisäksi Kepeä elämäni -monologi on hurmannut yleisönsä yli kymmenellä paikkakunnalla, mm. Q-teatterissa, Turun Kaupunginteatterissa, Hämeenlinnan Kaupunginteatterissa, Tampereen Teatterikesässä, sekä tilausesityksinä lukioissa ja yliopistoissa. Helmikuussa 2020 Kepeä elämäni nimettiin Valtakunnallisen Monologikilpailun voittajaksi. Maaliskuussa 2020 Miiko Toiviainen sai monologista Vuoden teatterinäyttelijä -palkinnon. |
|||||||||||