Kotka jazz ilta: Sini Lavastre & Friends
Sini Lavastre on savolaissyntyinen laulaja-lauluntekijä ja pianisti, joka muutti Haminaan neljä vuotta sitten aloittaessaan työt Kotkan seudun musiikkiopiston rehtorina. Ilta täyttyy Lavastren kappaleista, joita hän on säveltänyt ja sanoittanut vuosien varrella. Lavastren sävellykset ja sanoitukset kumpuavat arjen pienistä hetkistä, toiveista ja unelmista sekä ruuhkavuosien täyttämistä päivistä. Sanoituksiin ovat päätyneet niin Lavastren lapset kuin hänen villakoiransa. Ympäröivä luonto ja vaihtuvat vuodenajat kulkevat käsi kädessä sävellyksistä toiseen ja kertovat niiden merkityksestä Lavastrelle. Toisena toistuvana teemana sävellyksissä on iki-ihana rakkaus. Yön hämärtyessä suudellaan villasukat jalassa ja Häävalssissa vaihdetaan helliä katseita. Lavastre on koonnut ympärilleen taitavien muusikoiden kokoonpanon, joiden kanssa kuultavat sävellykset on yhdessä sovitettu. Kokoonpano: Sini Lavastre, laulu ja piano Roope Kantonen, rummut Riku Pelo, kontrabasso Wiljami Salminen, kitarat Visa Haarala, trumpetti Jyri Vanhala, saksofoni "Alla peiton käden käteen laitan sun. Kun kahdestaan, me ollaan vaan. Lokakuussa suudelmatkin sallitaan. Kun kahdestaan, me ollaan vaan. Syksyn hellään syleilyyn. Alle katon hylätyn.
Lokakuu käy tuulemaan, kun syksyn harmaus peittää maan.
Talviuni tuloillaan."
Lokakuu, S. Lavastre
Nettisivuilta vain suoria ostoja. Puhelinpalvelun kautta lippujen varausaika 2 päivää.
Numeroimattomat istumapaikat.
Liput myös ovelta.
Ovella peritään eteispalvelumaksu 3 €.
Alaikäiset huoltajan seurassa.
Ravintolassa on esteetön sisäänkäynti sekä WC-tilat. Esteetön sisäänkäynti sijaitsee ravintolan sisäpihan puolella. Avustaja pääsee tapahtumaan ilmaiseksi avustettavan kanssa samalla lipulla.
|