event-397516 event-397516

Musiikki

Modem, Cats Of Transnistria


Järjestäjä:On the Rocks
Paikka:On the Rocks
Osoite:Mikonkatu 15
00100 Helsinki
Pääsymaksu:alk.22

Lähde:Tiketti

Modem, Cats Of Transnistria

Synapop-duo Modem juhlii toisen albuminsa Interface julkaisua On The Rocksissa lokakuussa! 

Viime vuonna kehutun Megalomania-debyyttialbuminsa julkaissut synapop-duo Modem julkaisee uuden albumin syksyllä ja keikkailee sen myötä sekä Suomessa että ulkomailla. Alun perin kokeellisena rumpukoneiden ja syntetisaattoreiden tutkimisena alkanut projekti muuttui hiljalleen bändiksi, jossa voi kuulla vaikutteita niin 1980-luvun suurista pophiteistä, varhaisesta underground-synapopista, uudesta aallosta sekä 1970- ja 1980-lukujen elokuvamusiikista. Sittemmin Modem on keikkaillut Suomen lisäksi mm. Ranskassa, Ruotsissa, Islannissa ja Saksassa, sekä kiertänyt miltei kaikki suuret kotimaiset festivaalit.

Yhtyeen odotettu toinen albumi Interface julkaistaan lokakuussa. Aiempien Modem-levytysten tapaan albumi julkaistaan yhtyeen omalla Modem Age Records -levymerkillä, ja se on jo lisensoitu Pohjois- ja Etelä-Amerikkaan sekä Australiaan. Syksyllä Modem suuntaa kolmen viikon kiertueelle Yhdysvaltoihin sekä Kanadaan, minkä jälkeen yhtye palaa Suomeen juhlimaan uuden albumin julkaisua. Suomen julkkarikeikoilla nähdään Modemin lisäksi mielenkiintoisia kotimaisia artisteja, sekä aiemminkin Modem-keikoilla nähtyjä vierailijoita.



Varmista soittoajat keikkapäivänä On The Rocksin sivuilta: www.rocks.fi/tapahtumat

Liput ovelta 25 €, mikäli jäljellä.

Ovella peritään eteispalvelumaksu 3,50 €.

---

Saavustettavuus ja esteettömyys
On The Rocksin tapahtumiin pääsee myös liikkumisen apuvälineillä. Tila ei ole täysin esteetön - tiloissa sijaitsee rappusia sekä kynnyksiä. Henkilökunta avustaa alakerran klubille pääsyssä hissin kautta. Avustaja pääsee tapahtumaan veloituksetta avustettavan kanssa samalla lipulla.

Katso tarkemmat tiedot: https://www.rocks.fi/info

Turvallisemman tilan periaatteet
On the Rocks on sitoutunut järjestämään turvallisia tapahtumia. Lue lisää turvallisemman tilan periaatteista täältä.

Kommentoi tapahtumaa (0)