

Musiikki Rodeo
|
|||||||||||
Rodeo YLEISÖN HURMANNUT RODEO LÄHTEE SYKSYLLÄ KATTAVALLE SYYSKIERTUEELLE Ensimmäisillä kesän festareillaan parhaillaan keikkaileva superyhtye RODEO lähtee syksyllä kattavalle RODEOSYKSY ‘25 -kiertueelle ympäri Suomen. Anna Puun, Erinin ja Ida Paulin muodostama yhtye on tunnettu vahvoista ja elämänmakuisista kappaleistaan, joissa yhdistyvät isot pop-melodiat ja kantrimusiikki. RODEOn syyskiertue alkaa 3. lokakuuta Järvenpään Aino Areenalta ja päättyy 19. joulukuuta Vantaan Tulisuudelmaan. Liput syksyn kiertueelle ovat myynnissä nyt. RODEOn live-energia on hurmannut sekä yleisön että musiikkikriitiko. Huhtikuussa yhtye kruunasi albumijulkaisunsa kolmella loppuunmyydyllä Tavastian keikalla. “Konkareiden uuden kantripopyhtyeen kappaleet leimahtivat debyyttikeikoilla esiin täydellisen lumoavasti” - Helsingin Sanomat 25.4.2025 “Jos pitää näistä naisista erikseen, saattaa langeta loveen kun näkee heidät yhdessä livenä” - Ilkka-Pohjalainen 27.6.2025 RODEO julkaisi huhtikuussa odotetun debyyttialbuminsa Rodeo, jonka keskiössä on yhtyeelle ominainen voimakas tarinankerronta. Viisi tähteä Soundilta saaneelta albumilta löytyvät muun muassa singlet Ensimmäinen rodeo, Mieti mitä sä teet ja Jäävuorii sekä etenkin TikTokissa julkaisunsa jälkeen ilmiöitynyt Katala nainen. RODEOn uusin julkaisu Kesähäät on toiveikas rakkauslaulu, joka on saanut ensisoittonsa kesän festarikeikoilla. Liput ovelta 48 €, mikäli jäljellä. Sawohouse Undergroundin pääsylippu toimii nyt myös matkalippuna!Pääsylippu toimii myös joukkoliikennelippunasi, jolla voit matkustaa Vilkun busseissa. Tapahtumalipun QR-koodi käy matkalippuna Kuopion seudun joukkoliikenne Vilkussa. Matkustusoikeus aktivoituu lippuusi tapahtumapäivänä 3 tuntia ennen tapahtuman ovien avaamista, ja sen voimassaolo päättyy 6 tuntia ovien avaamisen jälkeen. Matkalippu sisältää myös mahdollisuuden linja-auton vaihtoon. Tapahtumalippusi voi olla missä muodossa tahansa (esimerkiksi PDF-lippuna, mobiililippuna tai paperisena lippuna) saadaksesi matkustusoikeuden. ***
|
|||||||||||