

Musiikki, Teatteri ja ooppera Uusi SHOW MUST GO ON – juhlakiertue
|
|||||||||||
Uusi SHOW MUST GO ON – juhlakiertue Uusi Show Must Go On on Queen-yhtyeen musiikkiin perustuva show huippulaulajineen, bändin tyylille uskollisine pukuineen ja valoineen. Esitys on samalla kunnianosoitus kaikkien aikojen karismaattisimman laulajan, Freddie Mercuryn muistolle.Freddie Mercuryä esittää huikea Mikael Saari, jonka hurmaavaa Queen-tulkintaa on kuultu aiemmin muun muassa Tähdet Tähdet-laulukilpailussa. Suuri yleisö muistaa Mikaelin myös UMK-kilpailun finaalista, jossa hän on ollut mukana jo peräti kaksi kertaa. Lisäksi Mikael on tullut katsojille tutuksi Suomen isoimpien teatterien lavoilla esiintyen, ja useiden musikaalien päärooleja tehden. Esitys kertoo Queen-yhtyeen tarinan. Sen rinnalla kulkee myös tarina suomalaisen Bohemians-yhtyeen hullunkurisesta retkestä maailmanvalloitukseen. Bohemians tulkitsee upeasti Queenin musiikkia, mutta muutoin ei Lontoon matkalta kommelluksia puutu. Mukana on Queenin värikylläiseen soundimaailmaan ammattimaisesti heittäytyvä yhtye, joka antaa kaikkensa, ja enemmän! |
|||||||||||