event-407521 event-407521

Musiikki

YONA & Pianisti LASSE HIRVI


Järjestäjä:Yona
Paikka:Saarijärven koulu- ja kulttuurikeskus
Osoite:Lukiontie 3
43100 Saarijärvi
Pääsymaksu:28.0

Lähde:Lippu.fi

YONA & Pianisti LASSE HIRVI

Mittavan ja taiteellisesti kunnianhimoisen uran tehnyt Yona (oik. Johanna Rasmus) julkaisi uuden albuminsa ‘Eden’ 20. syyskuuta. Yona tunnetaan ennakkoluulottomasta ja uniikista tavastaan yhdistellä eri musiikkigenrejä omassa musiikissaan ja hänen kappaleilleen on ominaista henkilökohtainen ote, vahva tunnelataus ja elokuvalliset mittasuhteet.

Kriitikoiden ylistämä, Tapiola Sinfoniettan kanssa tehty, Yonan edellinen albumijulkaisu, Uni johon herään, palkittiin Kriitikoiden valinta –Emmalla ja Teosto-palkinnolla. Albumi oli lisäksi ehdolla arvostetun Pohjoismaiden neuvoston musiikkipalkinnon saajaksi ja esitettiin kokonaisuudessaan loppuunmyydyissä konserteissa ympäri Suomen. Yona on ihastuttanut myös Vain elämää -sarjan tähtenä.)

Saarijärvellä Yona konsertoi pianisti Lasse Hirven säestyksellä.

**

Henkilökohtainen avustaja pääsee samalla lipulla avustettavan kanssa.

Kommentoi tapahtumaa (0)