event-395610 event-395610

Musiikki

Sellosali: Söndörgő (HU)


Järjestäjä:Söndörgö
Paikka:Sellosali, Leppävaara
Osoite:Soittoniekanaukio 1 A
02600 Espoo
Pääsymaksu:29.5

Lähde:Lippu.fi

Sellosali: Söndörgő (HU)

Unkarilainen Söndörgő on yksi maailmanmusiikin innovatiivisimmista ja menestyneimmistä bändeistä. Yhtyeen musiikissa yhdistyy perinnemusiikin alkukantainen voima, klassisen musiikin hienostuneisuus, rock-musiikin räjähtävä energia sekä Bartókin musiikillinen visio. Yhtye uudistaa eteläslaavilaista ja balkanilaista musiikkiperinnettä nykyaikaisella tavalla.

Kun Söndörgő perustettiin yli neljännesvuosisata sitten, sen jäsenet olivat vielä lapsia ja käytännössä kasvoivat bändin mukana. Neljä viidestä jäsenestä kuuluu samaan muusikkosukuun ja heidän taiteellinen selkärankansa on rakentunut legendaarisen Vujicsics Ensemblen perinnölle, jonka riveissä suvun miehiä soitti.

Viime vuonna Söndörgő julkaisi odotetun Gyezz-albuminsa, jossa mukana oli arvostettu jazz-saksofonisti Chris Potter. Gyezz on saanut kiittäviä arvosteluja, ja albumi nousi ykköseksi sekä World Music Charts Europe -listalla että Top Of The World Songlines -listalla. Gyezz merkitsi uutta musiikillista alkua yhtyeen matkalla, sillä sen kappaleissa sävellyksiin yhdistyi vapaata improvisaatiota.

Vuonna 2025 Söndörgő juhlii 30-vuotisjuhlaansa. Juhlan kunniaksi yhtye julkaisee juhla-albumin, johon on koottu kolmen viimeisen vuosikymmenen mieleenpainuvimpia teoksia sekä täysin uusia sävellyksiä.

Kommentoi tapahtumaa (0)