event-411108 event-411108

Musiikki

Teleks


Järjestäjä:Bulldog Bar
Paikka:Bulldog Bar
Osoite:Eteläinen Asemakatu 2
11130 Riihimäki
Pääsymaksu:alk.16,50

Lähde:Tiketti

Teleks

Teleks - Tuuli joka tarttuu siipiin -kiertue 2025

Tuoreen Mustarastas-singlen vastikään julkaissut Teleks lähtee mittavalle kiertueelle uuden musiikin kera. Kappaleen nimi viittaa lintuun, joka suomalaisessa kulttuurissa usein yhdistyy uuteen alkuun ja kaihoisaan lauluun. Kevään myötä kukkaan puhjennut Teleks koostuu nykyisin Pepe Johanssonista, Janne Rajalasta ja Sampo Haapaniemestä. Arvostetun yhtyeen syksyn kiertue ulottuu aina pohjoisesta etelään. Näiden juhlien pöytä on katettuja teidät kaikki on kutsuttu!

"Keikoilla laulut ja niiden tarinat herää eloon. Tekemämme musiikki saa viimeisen silauksen, kun se päästään jakamaan yhdessä teidän kanssa. Me ollaan valmiimpia kuin koskaan aiemmin ja emme malta odottaa syksyn kiertuetta! Jalat kuopii jo maata päästä tien päälle laulujen kera", iloitsee Pepe.

Teleks on yhtye, joka tunnetaan suurista lauluistaan. Yhtye on koskettanut ja ilostuttanut suomalaisia musiikin ystäviä lauluillaan jo yli kahdenkymmenen vuoden ajan. Tuulilasinnurkkaan, Siivet, Kotimatkalla, Elämäni viimeinen elämäni rakkaus ja Tyttö joka katsoo merelle ovat kotimaisen pop-musiikin ikivihreitä, joita on laulettu niin radion mukana perheen automatkoilla kuin laulukirjoista pianon säestyksellä.

Tervetuloa intiimille pubikeikalle Riihimäen Bulldog Bariin!



Ovet ravintolaan aukeaa 11:00.

Liput ovelta 20 €

----------------

Esteettömyystiedot:
Avustaja pääsee tapahtumaan ilmaiseksi avustettavan kanssa samalla lipulla: ei, avustaja tarvitsee oman lipun
Tapahtumaan on esteetön pääsy pyörätuolilla: kyllä
Tapahtumapaikalla on esteetön WC: kyllä

Kommentoi tapahtumaa (0)