
|
Musiikki TEEMU ROIVAINEN & SUVI AALTO - POHJOLAN JOULU
|
|||||||||||
|
TEEMU ROIVAINEN & SUVI AALTO - POHJOLAN JOULU Pohjolan joulu – Teemu Roivainen & Suvi AaltoJoulun odotus saa kauneimman muotonsa, kun Pohjolan joulu saapuu luoksesi. Teemu Roivainen ja Suvi Aalto luovat tunnelman, joka on täynnä upeaa tulkintaa ja pohjoisen talven taikaa, mutta myös herkkää jouluista kimmellystä. Muistokkaat, meille rakkaat sävelet heräävät eloon ja vievät kuulijat matkalle rauhaan, iloon ja yhdessäolon hetkiin. Pohjolan joulu -konsertti tarjoaa kuulijalleen sekä perinteisiä joulun sävelmiä että uusia, koskettavia lauluja. Ne soivat joulun tuikkivissa valoissa, saavat sydämet sykkimään joululle ja mielen rauhoittumaan keskellä kiireitä. Konsertin nimi juontaa juurensa Teemu Roivaisen samannimisestä joulualbumista. Roivainen on monipuolinen ja karismaattinen artisti, joka tunnetaan niin Tangomarkkinat-voittajana, Selviytyjät Suomi -voittajana kuin Tähdet, tähdet -ohjelman finalistina. Hän on noussut yhdeksi maamme arvostetuimmista laulajista. Suvi Aalto on hurmaava pop-artisti, jonka ääni ja esiintymisen ilo ovat lumonneet yleisöjä ympäri Suomen. Hänet muistetaan The Voice of Finland -kilpailusta sekä myös esiintymisestään siskonsa Saara Aallon Arena-konsertissa. |
|||||||||||









