Turun tapahtumat
Turun perustamisvuodeksi mainitaan usein 1229 ja se on Suomen vanhin kaupunki. Turku oli pitkään Suomen merkittävin asutuskeskus, maan epävirallinen pääkaupunki vuosina 1809–1812 ja 1840-luvulle saakka Suomen suurin kaupunki. Tällä hetkellä Turku on asukasluvultaan Suomen kuudenneksi suurin kunta ja kolmanneksi suurin kaupunkialue.
Turku on tunnettu kulttuurikaupunkina. Vuonna 2011 Turku oli Euroopan kulttuuripääkaupunki yhdessä Tallinnan kanssa. Tunnetuimpia Turun nähtävyyksistä on keskiaikainen Turun linna ja Turun tuomiokirkko sekä Luostarinmäen käsityöläismuseo ja keskiaikaa ja nykytaidetta esittelevä Aboa Vetus & Ars Nova. Tämän lisäksi suosituimpia matkailukohteita ovat Caribian Kylpylä, Lasten Seikkailupuisto Kupittaalla, musiikkifestivaali Ruisrock sekä merimuseo Forum Marinum.
Keväällä järjestettyjä tapahtumia Turussa ovat valtakunnallinen Turun sellokilpailu, Turku Jazz-tapahtuma, Turun kalamarkkinayhdistyksen järjestämät Saaristolaismarkkinat, Turun taide- ja antiikkimessut, Turku Biennaali-nykytaiteen näyttely, Suomen elokuvan festivaali ja huhtikuussa pidettävä Turun Sanomien kortteliajot -pyöräkilpailu. Kesän osalta tapahtumiin kuuluvat Saaristo Open -musiikkitapahtuma, lasten kaksipäiväinen taide- ja musiikkijuhla Seikkisrock, Paavo Nurmi Games -yleisurheilutapahtuma ja Turun keskiaikaiset markkinat. Heinäkuun lopettaa Down By The Laituri (DBTL) ja The Tall Ships Races -tapahtuma tuo suuret purjelaivat Itämerelle neljän vuoden välein. Syksymmällä järjestetään mm. Turun musiikijuhlat, Turun kansainväliset kirjamessut ja Turun silakkamarkkinat.

14.02.2026 klo 19:00, Turku, Lippu.fi
Eppu Normaali - Kaikki häipyy, on vain nyt - akustinen konserttisalikiertue
Eppu Normaali on yksi maamme kaikkien aikojen merkittävimmistä rock-yhtyeistä. Menestystä on...
14.02.2026 klo 15:00, Turku, Lippu.fi
VALOA-TUNNELMAKONSETTI: Velora Ensemble
Valoa-tunnelmakonsertit tuovat lämpöä ja valoa vuoden pimeimpiin kuukausiin Sunborn ...
14.02.2026 klo 19:00, Turku, Lippu.fi
VALOA-TUNNELMAKONSETTI: Velora Ensemble
Valoa-tunnelmakonsertit tuovat lämpöä ja valoa vuoden pimeimpiin kuukausiin Sunborn ...
14.02.2026 klo 19:00, Turku, Lippu.fi
LOGOMON AITIOT: Eppu Normaali: Kaikki häipyy, on vain nyt — akustinen konsertti
Eppu Normaali on yksi maamme kaikkien aikojen merkittävimmistä rock-yhtyeistä. Menestystä on...
14.02.2026 klo 15:00, Turku, Lippu.fi
Silkkipaperitaivas
15.02.2026 klo 15:00, Turku, Lippu.fi
Ballroom: Aninkaisten Sävel & Tanssiteatteri ERI
BALLROOM Tervetuloa unohtumattomalle 1920–30-luvulle! Mannermaisen rytmiorkesterin Aninkaisten...
18.02.2026 klo 10:00, Turku, Lippu.fi
Silkkipaperitaivas
19.02.2026 klo 18:30, Turku, Lippu.fi
TUTO HOCKEY - Ketterä
19.02.2026 klo 19:00, Turku, Lippu.fi
Sohva - työpaikkakomedia
Kouki - Rasila - Valkama SOHVA Työpaikkakomedia Uusi komedia työelämän luovasta ytimestä –...
19.02.2026 klo 13:00, Turku, Lippu.fi
Pinokkio
Eve Leigh PINOKKIO Joskus valhe on toive Syöksy yhdessä Pinokkion kanssa hurjaan, avaraan...
19.02.2026 klo 18:00, Turku, Lippu.fi
Pinokkio
Eve Leigh PINOKKIO Joskus valhe on toive Syöksy yhdessä Pinokkion kanssa hurjaan, avaraan...
20.02.2026 klo 18:30, Turku, Lippu.fi
TPS - JYP
20.02.2026 klo 17:00, Turku, Lippu.fi
U20: TPS - JYP
20.02.2026 klo 19:00, Turku, Lippu.fi
Sohva - työpaikkakomedia
Kouki - Rasila - Valkama SOHVA Työpaikkakomedia Uusi komedia työelämän luovasta ytimestä –...
20.02.2026 klo 13:00, Turku, Lippu.fi
Pinokkio
Eve Leigh PINOKKIO Joskus valhe on toive Syöksy yhdessä Pinokkion kanssa hurjaan, avaraan...
20.02.2026 klo 18:00, Turku, Lippu.fi
Pinokkio
Eve Leigh PINOKKIO Joskus valhe on toive Syöksy yhdessä Pinokkion kanssa hurjaan, avaraan...
20.02.2026 klo Ovet , Turku, Tiketti
Sara Bee
Läpimurron tänä vuonna tehnyt karismaattinen Sara Bee on tullut tunnetuksi...
21.02.2026 klo 17:00, Turku, Lippu.fi
TPS - JYP
21.02.2026 klo 18:00, Turku, Lippu.fi
MUUMIMUSIIKKIA tv-sarjasta Muumilaakson tarinoita
MUUMIMUSIIKKIA TV-sarjasta Muumilaakson tarinoita 1990-luvun Muumianimaation ikoninen soundtrack...
21.02.2026 klo 18:00, Turku, Lippu.fi
LOGOMON AITIOT: MUUMIMUSIIKKIA tv-sarjasta Muumilaakson tarinoita