Turun tapahtumat
Turun perustamisvuodeksi mainitaan usein 1229 ja se on Suomen vanhin kaupunki. Turku oli pitkään Suomen merkittävin asutuskeskus, maan epävirallinen pääkaupunki vuosina 1809–1812 ja 1840-luvulle saakka Suomen suurin kaupunki. Tällä hetkellä Turku on asukasluvultaan Suomen kuudenneksi suurin kunta ja kolmanneksi suurin kaupunkialue.
Turku on tunnettu kulttuurikaupunkina. Vuonna 2011 Turku oli Euroopan kulttuuripääkaupunki yhdessä Tallinnan kanssa. Tunnetuimpia Turun nähtävyyksistä on keskiaikainen Turun linna ja Turun tuomiokirkko sekä Luostarinmäen käsityöläismuseo ja keskiaikaa ja nykytaidetta esittelevä Aboa Vetus & Ars Nova. Tämän lisäksi suosituimpia matkailukohteita ovat Caribian Kylpylä, Lasten Seikkailupuisto Kupittaalla, musiikkifestivaali Ruisrock sekä merimuseo Forum Marinum.
Keväällä järjestettyjä tapahtumia Turussa ovat valtakunnallinen Turun sellokilpailu, Turku Jazz-tapahtuma, Turun kalamarkkinayhdistyksen järjestämät Saaristolaismarkkinat, Turun taide- ja antiikkimessut, Turku Biennaali-nykytaiteen näyttely, Suomen elokuvan festivaali ja huhtikuussa pidettävä Turun Sanomien kortteliajot -pyöräkilpailu. Kesän osalta tapahtumiin kuuluvat Saaristo Open -musiikkitapahtuma, lasten kaksipäiväinen taide- ja musiikkijuhla Seikkisrock, Paavo Nurmi Games -yleisurheilutapahtuma ja Turun keskiaikaiset markkinat. Heinäkuun lopettaa Down By The Laituri (DBTL) ja The Tall Ships Races -tapahtuma tuo suuret purjelaivat Itämerelle neljän vuoden välein. Syksymmällä järjestetään mm. Turun musiikijuhlat, Turun kansainväliset kirjamessut ja Turun silakkamarkkinat.

06.03.2026 klo 18:00, Turku, Lippu.fi
Turku Jazz Festival 2026 - 1 pv liput perjantai
Turku Jazz Festival loistaa kevättalven valopilkkuna 2.-8. maaliskuuta 2026! Pääkonsertit...
06.03.2026 klo 19:00, Turku, Lippu.fi
Turku Jazz Festival 2026 - 2 päivän liput
Turku Jazz Festival loistaa kevättalven valopilkkuna 2.-8. maaliskuuta 2026! Pääkonsertit...
07.03.2026 klo 17:00, Turku, Lippu.fi
TPS - Ilves
07.03.2026 klo 17:00, Turku, Lippu.fi
TPS - Ilves
07.03.2026 klo 18:00, Turku, Lippu.fi
Pate Mustajärvi - 70 syytä juhlaan
Pate Mustajärvi täyttää kesällä 2026 pyöreät 70 vuotta ja juhlistaa samalla 50 vuotta...
07.03.2026 klo 18:00, Turku, Lippu.fi
Turku Jazz Festival 2026 - 1 pv liput lauantai
Turku Jazz Festival loistaa kevättalven valopilkkuna 2.-8. maaliskuuta 2026! Pääkonsertit...
07.03.2026 klo 13:30, Turku, Lippu.fi
Aleksis Kivi
07.03.2026 klo 18:30, Turku, Lippu.fi
Aleksis Kivi
07.03.2026 klo 15:00, Turku, Lippu.fi
Silkkipaperitaivas
11.03.2026 klo 18:30, Turku, Lippu.fi
TPS - Sport
11.03.2026 klo 18:30, Turku, Lippu.fi
TPS - Sport
11.03.2026 klo 18:30, Turku, Lippu.fi
Pinokkio
Eve Leigh PINOKKIO Joskus valhe on toive Syöksy yhdessä Pinokkion kanssa hurjaan, avaraan...
12.03.2026 klo 19:00, Turku, Lippu.fi
Sohva - työpaikkakomedia
Kouki - Rasila - Valkama SOHVA Työpaikkakomedia Uusi komedia työelämän luovasta ytimestä –...
12.03.2026 klo 18:30, Turku, Lippu.fi
Pinokkio
Eve Leigh PINOKKIO Joskus valhe on toive Syöksy yhdessä Pinokkion kanssa hurjaan, avaraan...
12.03.2026 klo 15:00, Turku, Lippu.fi
Silkkipaperitaivas
13.03.2026 klo 18:00, Turku, Lippu.fi
Sohva - työpaikkakomedia
Kouki - Rasila - Valkama SOHVA Työpaikkakomedia Uusi komedia työelämän luovasta ytimestä –...
13.03.2026 klo Ovet , Turku, Tiketti
Ursus Factory
URSUS FACTORY ITUA-ALBUMIN JULKAISUKIERTUEELLE ALKUVUODESTA 2026
Suomen parhaaksi bändiksi...
13.03.2026 klo klo 1, Turku, Tiketti
Suomen hauskimmat mamut -stand up show
Suomen hauskimmat mamut on Suomen ensimmäinen maahanmuuttajien stand up -klubi.
Lavalla...
14.03.2026 klo 17:00, Turku, Lippu.fi
TPS - Ässät
14.03.2026 klo 17:00, Turku, Lippu.fi
TPS - Ässät