Turun tapahtumat

Turun perustamisvuodeksi mainitaan usein 1229 ja se on Suomen vanhin kaupunki. Turku oli pitkään Suomen merkittävin asutuskeskus, maan epävirallinen pääkaupunki vuosina 1809–1812 ja 1840-luvulle saakka Suomen suurin kaupunki. Tällä hetkellä Turku on asukasluvultaan Suomen kuudenneksi suurin kunta ja kolmanneksi suurin kaupunkialue.

Turku on tunnettu kulttuurikaupunkina. Vuonna 2011 Turku oli Euroopan kulttuuripääkaupunki yhdessä Tallinnan kanssa. Tunnetuimpia Turun nähtävyyksistä on keskiaikainen Turun linna ja Turun tuomiokirkko sekä Luostarinmäen käsityöläismuseo ja keskiaikaa ja nykytaidetta esittelevä Aboa Vetus & Ars Nova. Tämän lisäksi suosituimpia matkailukohteita ovat Caribian Kylpylä, Lasten Seikkailupuisto Kupittaalla, musiikkifestivaali Ruisrock sekä merimuseo Forum Marinum.

Keväällä järjestettyjä tapahtumia Turussa ovat valtakunnallinen Turun sellokilpailu, Turku Jazz-tapahtuma, Turun kalamarkkinayhdistyksen järjestämät Saaristolaismarkkinat, Turun taide- ja antiikkimessut, Turku Biennaali-nykytaiteen näyttely, Suomen elokuvan festivaali ja huhtikuussa pidettävä Turun Sanomien kortteliajot -pyöräkilpailu. Kesän osalta tapahtumiin kuuluvat Saaristo Open -musiikkitapahtuma, lasten kaksipäiväinen taide- ja musiikkijuhla Seikkisrock, Paavo Nurmi Games -yleisurheilutapahtuma ja Turun keskiaikaiset markkinat. Heinäkuun lopettaa Down By The Laituri (DBTL) ja The Tall Ships Races -tapahtuma tuo suuret purjelaivat Itämerelle neljän vuoden välein. Syksymmällä järjestetään mm. Turun musiikijuhlat, Turun kansainväliset kirjamessut ja Turun silakkamarkkinat.
14.01.2026 klo 19:00, Turku, Lippu.fi Ballroom: Aninkaisten Sävel & Tanssiteatteri ERI BALLROOM Tervetuloa unohtumattomalle 1920–30-luvulle! Mannermaisen rytmiorkesterin Aninkaisten...
15.01.2026 klo 19:00, Turku, Lippu.fi The Show - A tribute to ABBA Loppuunmyydyille saleille esiintynyt ABBA-tribuuttishow palaa uuden ohjelman kera Suosittu THE...
15.01.2026 klo 19:00, Turku, Lippu.fi Ballroom: Aninkaisten Sävel & Tanssiteatteri ERI BALLROOM Tervetuloa unohtumattomalle 1920–30-luvulle! Mannermaisen rytmiorkesterin Aninkaisten...
15.01.2026 klo 20:00, Turku, Lippu.fi Vasas flora och fauna VASAS FLORA OCH FAUNA SAAPUU LEVYNJULKAISUKIERTUEELLE SUOMEEN TAMMIKUUSSA! Viimeksi 2024...
16.01.2026 klo 19:00, Turku, Lippu.fi Kirka - This Time It's Personal
16.01.2026 klo 19:00, Turku, Lippu.fi Ballroom: Aninkaisten Sävel & Tanssiteatteri ERI BALLROOM Tervetuloa unohtumattomalle 1920–30-luvulle! Mannermaisen rytmiorkesterin Aninkaisten...
16.01.2026 klo 17:00, Turku, Lippu.fi U20: TPS - KalPa
16.01.2026 klo 19:00, Turku, Lippu.fi The Addams Family Rickman - Elice - Lippa THE ADDAMS FAMILY Tervetuloa perheeseen! Uuden vävykokelaan esittely on...
16.01.2026 klo 21:00, Turku, Lippu.fi FOR MY PAIN… K-18
17.01.2026 klo 15:00, Turku, Lippu.fi Malmstenia mausteilla! -viihdekonsertti Perinteinen alkuvuoden viihdekonsertti tarjoillaan tänä vuonna ikonisen Georg Malmsténin...
17.01.2026 klo 17:00, Turku, Lippu.fi TPS - Tappara
17.01.2026 klo 17:00, Turku, Lippu.fi TPS - Tappara
17.01.2026 klo 14:00, Turku, Lippu.fi Kirka - This Time It's Personal
17.01.2026 klo 19:00, Turku, Lippu.fi Kirka - This Time It's Personal
17.01.2026 klo 19:00, Turku, Lippu.fi Köpi Kallio: Huono Suoritus Köpi Kallio - Huono Suoritus Köpi Kallio tekee oman stand up -shownsa, ja sen nimi on Huono...
17.01.2026 klo 14:00, Turku, Lippu.fi The Addams Family Rickman - Elice - Lippa THE ADDAMS FAMILY Tervetuloa perheeseen! Uuden vävykokelaan esittely on...
17.01.2026 klo 19:00, Turku, Lippu.fi The Addams Family Rickman - Elice - Lippa THE ADDAMS FAMILY Tervetuloa perheeseen! Uuden vävykokelaan esittely on...
17.01.2026 klo 19:00, Turku, Lippu.fi LOGOMON AITIOT: Köpi Kallio: Huono Suoritus Köpi Kallio - Huono Suoritus Köpi Kallio tekee oman stand up -shownsa, ja sen nimi on Huono...
17.01.2026 klo 21:00, Turku, Lippu.fi WÖYH! K-18
17.01.2026 klo 19:00, Turku, Lippu.fi Flame Jazz: Jussi Lampela Ensemble – Common Ground