event-210019 event-210019

Musiikki

SANNI


Järjestäjä:Rytmikorjaamo
Paikka:Rytmikorjaamo
Osoite:Vaasantie 11
60101 Seinäjoki
Pääsymaksu:alk.27

Lähde:Tiketti

SANNI

HUOM! Keikka on siirtynyt maaliskuulta 27.3. lokakuulle 17.10.

Ostetut liput käyvät uudelle päivämäärälle sellaisenaan. Lippujen palauttaminen oli mahdollista 31.5.2020 mennessä.


SANNI RYTMIKORJAAMOLLA

Vuodesta 2013 saakka listojen kärkipaikkoja julkaisuillaan hallinnut SANNI on juurruttanut paikkansa suomipopin kaanonissa ikonisilla jättihiteillään kuten "Sotke mut", "Että mitähän vittua" ja "2080-luvulla". Moninkertaisesti platinaa striimanneen ja Emma-palkitun laulaja-lauluntekijän viimeisin pitkäsoitto "Trippi" näki päivänvalon kesäkuussa 2019. Vahvan ja oman äänensä löytäneen artistin menestystä ovat siivittäneet valtaisan suositut esiintymiset kautta Suomen loppuunmyydyillä keikka-areenoilla.

Alkuillasta klo 18.00 koetaan Rytmiksellä myös SANNIn ikärajaton keikka.

 

Turvallisuus

Olemme tehostaneet hygienia- ja turvallisuustoimia. Henkilökuntamme käyttää maskeja ja suosittelemme maskin käyttöä myös asiakkaillemme. Oma maski kannattaa siis ottaa mukaan tai tarvittaessa ostaa paikan päältä (2 €/kpl).

Noudatathan ohjeistustamme saapuessasi:

  • Älä saavu tapahtumaan, jos tunnet olosi flunssaiseksi tai sinulla on kuumetta
  • Huolehdi omalta osaltasi käsihygieniasta ja turvaväleistä.
  • Suosittelemme maskin käyttöä.
  • Nauti elävästä musiikista!


Varauduthan näyttämään viranomaisen hyväksymän henkilötodistuksen ovella lipuntarkastuksen yhteydessä, tai luo valmiiksi oma viivakoodi täällä: https://info.tiketti.fi/fi

www.facebook.com/sannivirallinen

www.instagram.com/sannivirallinen



Liput ovelta 29 €, mikäli jäljellä.

Tapahtumapaikalla pyörätuolikoroke.

Show & dinner -lippu sisältää illan keikkalipun sekä ruokailun Varickolla Rytmikorjaamon naapurissa ennen keikkaa klo 20:00-22:00. Pelkkä Dinner-lippu ei oikeuta sisäänpääsyyn keikalle. Voit ostaa yhteislipun, täydentää aiemmin ostamasi keikkalipun Dinner-lipulla tai käydä ainoastaan syömässä menemättä keikalle. Pöytävarauksista ja allergioista voit olla suoraan yhteydessä ravintola@varicko.fi . Lisätietoja, menut ja keikkalistan löydät täältä: www.varicko.fi/show-dinner

Pyörätuoliasiakkaan avustajalle ostettava Dinner-lippu erikseen.

TEXMEX BUFFET: Mexicolaisia makuja Varickon tapaan. Vaihtelevasti joko tortilloja, nachoja tai quesadilloja sekä lisukkeeksi lihaa tai kanaa sekä kasvisvaihtoehto. Lisäksi runsas salaattipöytä ja teemaan sopivat kylmät kastikkeet ja lisukkeet.
L (G)

Kommentoi tapahtumaa (0)