

Musiikki Tierna
|
|||||||||||
Tierna Soma Ensemblen rakastettu joulukonsertti TIERNA kajahtaa tänä vuonna Oulun Karjasillan kirkossa lauantaina 29.11. klo 18.00Konsertin pääteoksena kuullaan ja nähdään vaikuttava Tiernapojat kamarikuorolle, joka on kuulunut Soman ohjelmistoon vuodesta 2018 saakka. Teos on kuoron kantaesittämä ja levyttämä tilaustyö säveltäjä Yrjö Hjeltiltä. Teoksen sävelkieli ja tanssitaiteilija Elena Vuoksiolan kirkkotilaan suunnittelema koreografia nostavat esiin ikitutun kuvaelman syvän sanoman: köyhien laulajapoikien muinainen mysteerinäytelmä avautuu yleisölle kaikessa kauneudessaan ja kauheudessaan. Lippu 15 € Opiskelija ja yli 12.v 10 € Alle 12-vuotiaat veloituksetta Vuosittain esitettävästä teoksesta on kasvamassa omaleimainen ja uniikki osa oululaista joulunviettoa. Tiernapoikien jälkeen konsertissa kuullaan perinteistä jouluista kuoromusiikkia, ja ohjelman päättää yhteislauluna kajahtava Hoosianna-hymni. Soma Ensemblea johtaa Elina Kärki. Tiernapoikien solistirooleissa Herodeksena, Muriaanien kuninkaana, Mänkkinä ja Knihtinä loistavat kuoron omat laulajat. Soma Ensemble on Sulasol-jäsenkuoro. |
|||||||||||