event-408142 event-408142

Musiikki

Tinyhawk & Bizzarro, Pekka Laine & The Enchanted, Tuomo & Markus


Järjestäjä:Tavastia-klubi
Paikka:Tavastia-klubi
Osoite:Urho Kekkosen katu 4 - 6
00100 Helsinki
Pääsymaksu:alk.29

Lähde:Tiketti

Tinyhawk & Bizzarro, Pekka Laine & The Enchanted, Tuomo & Markus

Tinyhawk & Bizzarro julkaisee uuden albumin 3.10.2025 (Humu Records), ja kovin jo odotettua uutukaista juhlitaan Tavastialla kolmen mahtavan kitaravoittoisen yhtyeen voimin 26.11.

Mukana illassa esiintyy maaginen Pekka Laine & The Enchanted sekä tänä vuonna uuden ”Music For Roads” -albumin julkaissut Tuomo & Markus duo yhtyeineen.

TINYHAWK & BIZZARRON Jenni Kinnuselle sähkökitara on enemmän kuin pelkkä soitin. Tinyhawk & Bizzarro-yhtyeen pääsolistin ja säveltäjän käsissä kitara on avaruusraketti ja portti estoitta tanssivan mielikuvituksen maailmaan. Rosita Luu-yhtyeen kitaristina suomalaisen indiepopin äänimaisemaa herkkävaistoisella tyylikkyydellään rikastuttanut Kinnunen ei ole tarponut tavanomaisimpia polkuja soittajana ja se kuuluu. Hänen soitossaan ja sävellyksissään soi oma ääni. Uusi albumi “Neko-A-Sekoi” saa päivänvalon lokakuussa 2025, ja se julkaistaan mitä parhaimman Humu Recordsin toimesta.

Jenni Kinnunen - kitara
Teemu Aho - basso
Markus Väisänen - kitara
Jaakko Pöyhönen - rummut

PEKKA LAINE & THE ENCHANTED kuusimiehisessä unelmayhtyeessä kokemus ja näkemys kohtaavat nuoruuden vimman, kun indie- konkarit ja uuden polven tyyliniekat hyppäävät saman raketin kyytiin. Livesovituksina Laineen instrumentaalisävellykset tarjoavat mielikuvitusmatkailua koko rahalla. Luvassa on psykedeelisiä rantalomakokemuksia, jännittäviä hetkiä länkkärimaisemissa, pikapyrähdyksiä avaruuteen ja surrealistisia seikkailuita. 

Pekka Laine – kitara

Tommi Pietiläinen – kitara

Topias Tiheäsalo – kitara

Toni Liimatta – koskettimet

Väinö Karjalainen – bass

oMooses Kuloniemi – rummut

TUOMO & MARKUS on helsinkiläisten pitkän linjan musiikintekijöiden Tuomo Prättälän ja Markus Nordenstrengin perustama indie folk -yhtye. Voimaduo seikkailee musiikissaan paikassa, jossa indie folkin, jazzin, progen,soulin, voimapopin ja angloamerikkalaisen juurimusiikin ääriviivat hämärtyvät uniikiksi omaksi soundiksi. Musiikkia tukevat keikoilla Antti Kuivalaisen upeat projisoinnit.

Tuomo Prättälä – koskettimet, laulu
Markus Nordenstreng – kitarat, laulu
Juho Viljanen – rummut, pasuuna, taustalaulu
Jaska Lukkarinen – rummut, lyömäsoittimet
Jeremias Ijäs – basso, taustalaulu
Miikka Paatelainen – pedal steel kitara


Yhille tai syömään ennen keikkaa? Tervetuloa Ravintola Ilvekseen!

Saavutettavuus

Tavastian katutason kerros on esteetön. Sisäänkäynnillä on pieni kynnys, johon on saatavilla ramppi. Tilassa on esteetön wc-tila. Lue lisää saavutettavuudesta Tavastian sivuilta! Avustaja ei tarvitse erillistä lippua vaan pääsee avustettavan kanssa samalla normaalilipulla sisään. Esitäthän pyydettäessä EU:n vammaiskortin.

Eteispalvelu

Eteispalvelusta veloitamme 4 € per henkilö. Päällysvaatteet ja suuret laukut tulee jättää narikkaan turvallisuussyistä. Huomioithan, että pääsylipussa mainittu palvelumaksu tarkoittaa Tiketin lipunmyynnin palvelumaksua, eikä eteispalvelua paikan päällä.

Turvallisuusohje

Tavastialla on nollatoleranssi kaikenlaiselle häirinnälle, kiusaamiselle, syrjinnälle, väkivallalle sekä vallan väärinkäytölle. Edellytämme jokaista meillä vierailevaa sitoutumaan turvallisemman tilan periaatteisiin. Huomioithan siis keikalla myös ihmiset ympärilläsi!

Ympäristölippu

Ympäristölipulla osallistut Tavastian ja Luonnoperintösäätiön metsäkeräykseen: 3€ osuus ohjataan metsäkeräykseen lokakuussa 2024 hankkimamme suojelualueen laajentamiseksi. Tutustu tarkemmin Luonnonperintösäätiön sivuilla. Kiitos kun olet mukana rakentamassa kestävämpää Tavastiaa!



Liput ovelta 32 €, mikäli jäljellä.

Varmista soittoajat keikkapäivänä Tavastian sivuilta.

Kommentoi tapahtumaa (0)