

Musiikki Bastards, NO EI!, Luutarhatontut
|
|||||||||||
Bastards, NO EI!, Luutarhatontut Bastardsin Rauhanlietsoja-levyjulkkareita juhlitaan On The Rocksissa joulukuussa – juhlissa mukana NO EI! sekä Luutarhatontut. Rauhanlietsoja on Bastardsin ensimmäinen studioalbumi sitten 80-luvun klassikoiden Järjetön maailma ja Siberian hardcore. Tamperelainen hardcorepunkin pioneeri aktivoitui uudelleen vuonna 2023 – tasan 40 vuotta sen jälkeen, kun bändi jäi tauolle joulukuussa 1983. Kuluvalla vuosikymmenellä keikkatahti on ollut tiiviimpi kuin koskaan aiemmin, ja yleisö on laajentunut niin perinteisen punkin kuin metallisemman soundin ystäviin. Suomen lisäksi Bastards on ehtinyt soittaa mm. Berliinin kupeessa Potsdamissa, missä taltioidusta keikasta koostettiin tammikuussa 2025 ilmestynyt livealbumi Back to Berlin.! Lokakuussa 2024 debyyttialbuminsa YLI LAIDAN julkaissut helsinkiläinen NO EI! varastaa meteliinsä ainekset samasta dkminortreathktmk refusedtblacksabbathblackflagnylonbeat-sammiosta kuin kaikki muutkin, kuulostaen hetkittäin myös omalta itseltään. Luutarhatontut iskee lavalle räväkkää ja melodista energiaa suomipunkilla, joka on terästetty tarttuvalla rockilla ja metallisella mausteella. 2023 keikkailun ryminällä aloittanut bändi on skenen anteeksipyytelemätön ja omalaatuinen tulokas, joka vakuuttaa kuulijansa raivokkaalla live-esiintymisellään.
Luutarhatonttujen musiikissa värikkäät ihmiskohtalot ja yhteiskunnan kipupisteet herättelevät vuoroin toivon tai raivon kipinää, satunnaista silmäniskua unohtamatta. Varmista soittoajat keikkapäivänä On The Rocksin sivuilta: www.rocks.fi/tapahtumat Liput ovelta 18 €, mikäli jäljellä. Ovella peritään eteispalvelumaksu 3,50 €. --- Saavustettavuus ja esteettömyys |
|||||||||||