
|
Musiikki Katri Ylander - Jouluiltana
|
|||||||||||
|
Katri Ylander - Jouluiltana Jo kaksi vuosikymmentä suomalaisia kuulaalla äänellään ja hillityllä persoonallaan ihastuttanut Katri Ylander toteuttaa Jouluiltana -konsertteja joulukuussa 2025. Jouluihmiseksi tunnustautuva Ylander on kuin luotu joulukonserttien rauhalliseen tunnelmointiin.Omaan jouluuni kuuluu perheen kesken rauhoittumisen ja hiljentymisen lisäksi kauniit joululaulut, jotka vievät meidät kaikki rauhalliseen ja levolliseen tunnelmaan joulun kynnyksellä. Jouluiltana -konsertissa tunnelmoin itselleni ja yleisölle tuttuja perinteisiä joululauluja. Joukkoon mahtuu myös muutama oma kappale sekä niin ikään joulun alla vuonna 2021 julkaistu Jouluilta -kappale, Katri kertoo joulustaan. Tunteikkaalla ja tyylikkäällä pop-musiikillaan koskettanut Ylander kuuluu maamme pidetyimpien naisartistien joukkoon. Esiintyjänä artisti on kiitelty olevan valoisa ja raikas. Uransa aikana Katri on saanut paljon kiitosta kauniista äänestään, sekä vahvasta tulkintakyvystään. Satakunnasta kotoisin olevan artistin uran suurimpia hittejä ovat mm. Yksi sydän, Sano mulle jotain kaunista, Onko vielä aikaa?, Välitunnilla, Aamuaurinkoon ja Valehdellaan, sekä Mansikkamäki. Iisalmen konsertissa Katria säestää upea bändi. Konsertti alkaa klo 19. Ovilipunmyynti (vain korttimaksut) klo 18. Kokonaiskesto on 1 tunti 45 minuuttia. Konsertti on 75 minuuttia ja väliaika 30 minuuttia. Ennen tapahtumaa ja väliajalla palvelee Kahvila Tilly. Narikka kuuluu lipun hintaan. |
|||||||||||









