
|
Näyttelyt Kuopion korttelimuseon Joulu
|
|||||||||||
|
Kuopion korttelimuseon Joulu Näyttelyssä pääset kokemaan, miltä joulu tuoksui ja näytti ennen. Miten eri vuosikymmeninä ja yhteiskuntaluokissa joulua vietettiin?Kuusi on jokaisen kodin keskipiste joulun aikaan. Näyttelyssä pääset tunnelmoimaan neljän erilaisen kuusen äärellä. Joulukuusta koristavat syötävät herkut, kimaltelevat nauhat ja pallot, sekä oljesta ja sanomalehdestä tehdyt koristeet. Samalla kuuset koristeineen kertovat suomalaisen joulun muuttumisesta vuosikymmenten kuluessa. Näyttelyn vetonaulana on vanhan ajan joulupukki, joka herättää ihmetystä niin lapsissa kuin aikuisissa. Hiljenny kuuntelemaan joulunajan radio-ohjelmia tai osallistu jouluopastuksille, joilla tutustutaan juhlavalmisteluihin, joulunviettoon sekä perinteisiin ja uskomuksiin. Jouluopastukset aina lauantaisin klo 13. Tapaninpäivänä 26.12. klo 11, 13 ja 15. Museokierroksen jälkeen kannattaa kipaista Cafe Mandariiniin herkuttelemaan. Suut makeaksi joulutortuilla, isompaan nälkään tarjolla puuroa tai joululounasta! Kahvila palvelee koko joulunäyttelyn ajan. Jouluna pidennetyt aukioloajat: 2.12.â23.12. tiâpe klo 10â15 laâsu 10â17 Suljettu ma 26.12.â4.1. tiâsu klo 10â17 Suljettu ma Poikkeuksia: Suljettuna la 6.12., keâto 24.â25.12., to 1.1. Uudenvuodenaattona 31.12. klo 10â16 |
|||||||||||









