
|
Musiikki Dead Society, Syyskuu, Jaanat
|
|||||||||||
|
Dead Society, Syyskuu, Jaanat Dead Society Dead Society aloitti toimintansa sovittamalla Jore Vastelinin ystävien tekemiä kappaleita, joista ensimmäinen oli Iiris Keinäsen säveltämä ja sanoittama Tuuli. Versio on yksi 1992 Crosstalk-studiolla tehdyistä demoista. Dead Society oli punk- ja postpunk -legenda Jore Vastelinin (1963 - 1993) viimeinen bändi. Tunnetuin näistä oli 80-luvun alussa Musta Paraati, jonka laulaja Vastelin oli Peilitalossa-albumiin asti. Tyylillisesti Dead Society muodostui kuitenkin enemmän jatkoksi Nolla Nolla Nolla- sekä Silmät-yhtyeille, joissa Vastelin ehti myös vaikuttaa. Se otti vaikutteita esimerkiksi kanadalaisesta No Means Non post-hardcoresta. Bändi toimi vuosina 1989-1993 tehden muutamia keikkoja lähinnä pääkaupunjkiseudulla. Nyt julkistetaan jälkeenjääneistä nauhoista koostettu albumi. Jaanat Alunperin 2020 Helsingissä perustettu Jaanat sai nykyisen olomuotonsa kesällä 2023. Bändiin kuuluu neljä Jaanaa: Roosa Tuutti (laulu, kitara, koskettimet), Ruut Kalajoki (laulu, basso), Otso Thomson (kitara) ja Eero Vepsäläinen (rummut). ”Soittelemme värikkäitä säveliä. Joskus tekee mieli olla vekkuli, muttei ihan aina. Silloin sukelletaan suvantoon tai lauletaan epärakkauslaulu. Sellaista se on.. olla Jaana. Debyyttialbumi ilmestyi vuoden 2025 alussa. Syyskuu Syyskuu oli 1980-luvun alkupuolella toiminut suomalainen post-punk ja goottirockyhtye. Se levytti Rami Kuusisen ja Miettisen Kumibeat-levy-yhtiölle yhden singlen (Susi) ja albumin (Sator). Syyskuu oli ensimmäisiä suomalaisia goottirokkia soittaneita yhtyeitä ja alan ehdoton klassikko. Nyt Syyskuu on palannut. Nettisivuilta vain suoria ostoja. Puhelinpalvelun kautta lippujen varausaika 2 päivää. Ovella peritään security fee 3,90 €. *** Esteettömyys: Avustaja pääsee tapahtumaan ilmaiseksi avustettavan kanssa samalla lipulla: kyllä |
|||||||||||









