
|
Musiikki Eternal Erection
|
|||||||||||
|
Eternal Erection Eternal Erection palaa tien päälle – The Return Of The Funk -kiertue starttaa helmikuussa 2026
Loppuunmyydyn paluukeikkansa Funky Elephant Festivalin pääesiintyjänä 1. marraskuuta soittanut Eternal Erection palaa tositoimiin alkuvuodesta 2026. Yhtye lähtee helmikuussa käynnistyvälle The Return Of The Funk -kiertueelle, joka saapuu Helsingin On The Rocksiin 14. helmikuuta. Kiertue enteilee bändin uutta, keväällä 2026 ilmestyvää albumia, jonka seuraava single kuullaan tammikuun lopulla. Eternal Erection tunnetaan hurmoksellisista live-esityksistään, jotka saavat vaativammankin yleisön tanssilattialle. Yhtye on kiertänyt useissa maissa, lämmitellyt mm. George Clintonin P-Funk All Starsia sekä julkaissut kuusi albumia, joukon singlejä ja videoita. Viimeisin levy It’s Easy ilmestyi vuonna 2014. Lokakuussa julkaistu uusi single Not So Pretty (Emperor’s New Clothes) antaa herkullisen maistiaisen tulevalta albumilta, jonka tuottaa Mamba Assefa. – Maailmassa on riittävästi harmaata ja turhaa kiirettä. Tulevaisuus huolettaa, ja vallitseva tilanne ahdistaa ja pelottaa monia. Haluamme siksi tuoda iloa, toivoa ja positiivista sanomaa – niitä kaivataan kenties enemmän kuin koskaan. Eternal Erection saa jäyhimmänkin bailaamaan, ja musiikkimme kuulemma parantaa jopa seksielämää, sanoo Rick Lover, muusikko-näyttelijä Sam Huberin alter ego. – Eternal Erection on aina ollut timanttinen livebändi, ja sen energian tallentaminen levylle on valtava haaste. Nyt käännämme jokaisen kiven ja laitamme kaiken kokemuksemme ja osaamisemme peliin, jotta saamme sielumme pullotettua. Keikkailu levynteon aikana pitää homman tuoreena, ja uusia biisejä ajetaan sisään joka keikalla, kertoo kitaristi Ray Slick eli Joakim Guthwert. Eternal Erectionin paluun ensimmäinen single Not So Pretty (Emperor’s New Clothes) on tuhdilla groovella ja koukuttavilla melodialinjoilla rullaava kantaaottava crossover-popkappale. Bändin missio on aina ollut ilon ja toivon tuominen ihmisille svengaavan musiikin ja näyttävän show’n kautta, mutta sen rinnalle on noussut tarve toimia aktiivisena vastavoimana ajassamme nousussa oleville pimeille voimille. – Demokratia, sananvapaus, ihmisoikeudet, ilmastotoimet, ja oikeusvaltio ovat hyökkäyksen kohteena. Taiteen tehtävä on nostaa epäkohtia esille ja herätellä ihmisiä. Haluamme myös puolustaa kulttuuria, jonka arvoa ei maassamme aina ymmärretä, Ray Slick toteaa. Varmista soittoajat keikkapäivänä On The Rocksin sivuilta: www.rocks.fi/tapahtumat Liput ovelta 30 €, mikäli jäljellä. Ovella peritään eteispalvelumaksu 3,80 €. --- Saavustettavuus ja esteettömyys |
|||||||||||









