
|
Musiikki Kauris, Lopunajan orkesteri
|
|||||||||||
|
Kauris, Lopunajan orkesteri Kerubi Underground nostaa Kerubin Kellarin lavalle tuoreimmat kyvyt ja nälkäisimmät nousijat. Helmikuussa lauantaina 21.2. Kerubi Underground tuo Kellariin albumin julkaisukeikalleen Kauris-yhtyeen. Mukana myös Lopunajan orkesteri. Kerubi Undergroundille on vapaaehtoinen pääsymaksu. Ennakkoon voi ostaa 10 euron hintaisen lipun Tiketistä ke 17.12.2025 alkaen. Ovella on myynnissä 5 euroa, 10 euron ja 15 euron kannatuslippu. Kauris on joensuulainen alt pop/rock-bändi, joka soittaa itse tehtyä, suomenkielistä ja tunnelmallista musiikkia. Sanoituksissa toistuvina teemoina ja inspiraation lähteinä toimivat luonto, unet ja elämän hämäryys sekä odottamattomat tunteet ja tapahtumat. Soundimaailmasta löytyy niin heleitä ja kauniita sävyjä, melankoliaa ja toiveikkuutta, kuin rouhean rockahtavaakin meininkiä. Kaltevalla Niityllä -nimeä kantavan debyyttialbuminsa Kauris julkaisee helmikuussa. Tällä keikalla kuullaan levyn sisältö livenä, ja saattaapa settiin mahtua myöskin matskua, jota ei vielä ekalta lätyltä löydy. Aikataulu: 19.00 Ovet Nettisivuilta vain suoria ostoja. Puhelinpalvelun kautta lippujen varausaika 2 päivää. Ovella peritään narikkamaksu 3 €. *** Esteettömyys: Lisätietoja esteettömyydestä Kerubin nettisivuilla. |
|||||||||||









