
|
Musiikki Piirpauke 50: Par Excellence
|
|||||||||||
|
Piirpauke 50: Par Excellence Maailmanmusiikkilegenda Piirpauke jatkaa 50-vuotisjuhlavuottaan Par Excellence -konserttisalikiertueella ensi keväänäPiirpauke juhlistaa 50-vuotista uraansa ja uutta Lumo-albumiaan konserttisalikiertueella 2026 keväällä. Yhtyeen Par Excellence -konserteissa pureudutaan yhtyeen monenkirjavaan historiaan yhtyeen klassikoita unohtamatta syksyllä 2025 julkaistua, ylistäviä arvioita saanutta Lumo-albumia. Väkevän luomisvoimaisen Sakari Kukon luotsaama Piirpauke on sukeltanut ainutlaatuisen menestysuransa aikana avarakatseisen uteliaasti lukuisten eri kulttuurien musiikkiperinteisiin, kuten nuevo flamenco, mbalax, jazz, progressiivinen rock, musica llanera sekä romanialainen ja turkkilainen musiikki. Syyskuussa 2025 ilmestynyt, laajaa ylistystä kerännyt juhla-albumi Lumo pitää sisällään kaikkia näitä elementtejä, samalla pohjautuen jo historiaan jääneiden suomalaisten mestarisäveltäjien Jean Sibeliuksen, Oskari Merikannon, Toivo Kuulan, Selim Palmgrenin ja Yrjö Kilpisen tuotantoon. Vuonna 1975 syntynsä Pori Jazzeilla saaneen yhtyeen debyyttialbumia on myyty enemmän kuin mitään muuta Suomessa julkaistua pelkästään soitinmusiikkia sisältävää pitkäsoittoa. Laajaa arvostusta nauttiva, genrensä merkittävimpiin nimiin lukeutuva Piirpauke on merkittävän uransa aikana soittanut satoja konsertteja ympäri maailman ja esiintynyt samoilla areenoilla huippunimien, kuten Miles Davis, Ravi Shankar, Astor Piazzolla ja Nirvana, kanssa. Kokoonpano: Sakari Kukko – piano, saksofonit, huilut Maxim avautuu klo 16.00. Liput ovelta 36 €, mikäli jäljellä. Lipun hinta nousee Tiketissä ovimyyntihinnaksi tapahtumapäivänä klo 18:00. *** Esteettömyys: Keikkailtoina esiintymissalin puolella on rajallinen määrä istumapaikkoja (poikkeuksena tapahtumat, jotka toteutetaan istumakatsomona. Näissä tapahtumissa maininta istumakatsomosta on tapahtumatiedoissa. Tällöin salissa ei ole myöskään pöytäpaikkoja saatavilla). Paikkoja ei ole mahdollista varata. Istumapaikat täyttyvät saapumisjärjestyksessä. |
|||||||||||









