event-417091 event-417091

Teatteri ja ooppera

Sellaista elämä on


Järjestäjä:Uudenkaupungin Teatteri
Paikka:Crusell-sali
Osoite:Kullervontie 11 A
23500 Uusikaupunki
Pääsymaksu:32.0

Lähde:Lippu.fi

Sellaista elämä on

Kaberee Sellaista elämä on

Saaristolaiselämää Juha Vainion unohtumattomaan musiikkimaailmaan sovitettuna.

Tapahtumapaikkana on karu, mutta niin kaunis Utön saari – Itämeren helmi. Elämme keskikesää kahdeksankymmentäluvulla, jolloin saareen saapuvat myös kesäasukkaat ja turistit aina ulkomaita myöten vakinaisten asukkaiden riemuksi ja joskus vaivaksikin asti.

Juha Vainion laulut vievät meidät Turunmaan saaristoon, Suomen eteläisimmälle asutulle saarelle aavan meren äärelle. Näissä maisemissa myös Junnu vietti kesiään luoden monta kansansuosion saavuttanutta, unohtumatonta sävelmää ja sanoitusta. Ehkäpä harhaan eksynyt albatrossikin on liitänyt Utön ylitse punaisena laskevan ilta-auringon suuntaan.

Kabaree ”Sellaista elämä on” tuo Juha Vainion rakastetut laulut kuunneltaviksi vauhdikkaana ja mukaansa tempaavana musiikkinäytelmänä. Esityksen viihtyvyyden luo kuusihenkinen Kabaree-orkesteri sekä tietysti saarella asuvat ja seikkailevat roolihahmot yhdeksän esiintyjän voimin.

”Saarella totuttu on toimintaan” kuvastaa osuvasti esityksen henkeä ensimmäisestä tahdista aina viimeiseen saakka. Odotettavissa on riemukas ja tapahtumarikas hetki saarella, jossa sattuu ja tapahtuu kaikenlaista.

Esiintyjät:
Ahokoski Joni
Heinonen Pasi
Järäinen Aleksi
Koivisto Jari
Lammes Lauri
Lammes Paavo
Narmala Rosa
Pirhonen Sari
Ranki Vesa

Muusikot:
Takala Markus, kapellimestari/koskettimet
Lehtinen Joni, haitari
Pekkanen Kai, basso
Widberg Jan, rummut
Koivisto Jari, saxofoni
Pirhonen Sari, huilu

Käsikirjoitus ja ohjaus Lammes Lauri
Puvustus Sellaista elämä on - tiimi
Lavasteet ja rekvisiitta Lammes Lauri

Kesto 2h, 15 min sis väliajan

Lippuvaraukset: teatterin toimisto +358 2 8451 5440. /sähköposti: toimisto@uudenkaupunginteatteri.fi. Ti – pe klo 09.00 – 13.00 pyhäpäivät pois lukien.

Siirry tilaamaan väliaikatarjoilua tästä:
https://uudenkaupunginteatteri.fi/kalenteri/

Tilaa tästä teatterin uutiskirje:
https://dm-mailinglist.com/subscribe?f=cf4f6cde

Kommentoi tapahtumaa (0)