event-415885 event-415885

Musiikki

Slack Bird


Järjestäjä:Tuba
Paikka:Tuba
Osoite:Mannenkatu 2
90130 Oulu
Pääsymaksu:alk.15

Lähde:Tiketti

Slack Bird

Slack Bird soittaa Tuballa 13.2.2026!

Slack Bird vie kuulijansa juuritasolle yhdistäen syvän etelän ja kylmän pohjoisen parhaat puolet. Massiivisilla kansainvälisillä kiertueilla timanttiseksi live-kokoonpanoksi hioutunut Slack Bird on vuosien mittaan julkaissut kolme albumia ja nyt, pitkän odotuksen jälkeen, neljäs kokopitkä ilmestyy keväällä 2025. Tuleva albumi, "Jos emme saa tanssia", jatkaa fuusio-folkin tiellä ja laajentaa tuttua Slack Bird -soundia mausteilla vanhasta iskelmästä, New Orleans -jazzista ja Balkanin puhallinmusiikista yhtyeen punk-juuria unohtamatta. Albumijulkaisun myötä Slack Bird palaa jälleen tien päälle esiintyen klubeilla ja festivaaleilla ympäri Eurooppaa viisihenkisen yhtyeen voimin.

"Keikka piti tiukasti otteessaan, ja upean konsertin loppu tuli liian nopeasti. Kaiken kaikkiaan miljöö ja hämyisä tunnelma tukivat loistavasti musiikkia. Ilta oli ainutkertaisen upea."

-Soundi

"Eikä Slack Bird kopioi tai suomenna mitään jo tehtyä, vaan on ottanut kulttuuristamme tiukan tuntuisen niskalenkin, siirtänyt sen perimässä joitain paloja ja luonut täysin uuden kummajaisen."

-Desibeli.net

"Slack Bird creates something here apologetically unique that is very approachable. Music like this becomes a shining light in a sea of imitation. To the Trad Folkies and Crust Punks alike, Slack Bird manage to straddle seemingly distant genres effortlessly and with aplomb."

-Fatea Magazine

Tervetuloa keikalle!



Liput ovelta 18 €, mikäli jäljellä.

Lippujen varausaika 2 päivää.

Kommentoi tapahtumaa (0)