
|
Musiikki Freerap + Nelikasi
|
|||||||||||
|
Freerap + Nelikasi Suomen freestyle-kentän kärkipaikoilla liikkuva FreeRap-kokoonpano on myynyt vapaatyyliin pohjautuvilla seteillään keikkapaikkoja loppuun. Kokoonpano pitää sisällään liudan suomirapin pioneereja: Jodarok, Särre ja Lyömättömät eli Solonen, Kosola & Xmies. Yhtye on nimensä mukaisesti täynnä luovaa ja spontaania improvisaatiota verbaalisen tykityksen muodossa. Nimittäin nyt puhutaan Suomen viihdyttävimmistä live-seteistä. Ryhmässä vaikuttaa monia liemiä suomirapin parissa keitellyt Matti Salminen aka Jodarok. Rap-alan moniottelija on jo yli 20 vuotisen musiikki-uransa aikana ehtinyt olla mukana lukuisissa projekteissa: klassikoistaan tunnettu Kemmuru, vinksahtanutta varasto-räppiä tekevä Aivovuoto, soolotuotantoa kolmen kokopitkän edestä, freestyle-keikkoja ja battleja unohtamatta. Musiikin tekemisen ohella Jodarok pyörittää Dödstil levy-yhtiötä, TÖI Studiota ja tekee kuvataidetta. Myös Särre on pitkän linjan tekijä ja tuttu muun muassa Loost Koos -yhtyeestä. Hän on voittanut vuonna 2005 rapin suomenmestaruuden ja on vaikuttanut aktiivisesti suomirapin kentällä niin artistina, tuottajana kuin kulttuurivaikuttajana. Nimensä veroisen Lyömättömät-kokoonpanon muodostaa ikonisesti suomirappiin vaikuttanut kolmikko: Solonen, Kosola ja Xmies. Ryhmä tunnetaan laaja-alaisesta osaamisesta tekemisensä parissa — taidot improvisoidun räpin, beatboxauksen ja timanttisen dj-toiminnan saralla hakevat vertaistaan. Ryhmä pitää sisällään saavutuksia myös suomenmestaruuksien muodossa: Solosen rapin suomenmestaruus sekä Kosolan kaksinkertainen beatboxauksen suomenmestaruus! Lyömättömiä kuullaan viikoittain YleX:n taajuuksilla omassa showssaan, lauantaisin klo 17–20. Illan avaa nouseva tamperelaisräppäri Nelikasi! Lipun hinta sisältää 3 € eteispalvelumaksun. Tapahtuma toteutetaan pääosin seisomapaikoilla, salissa on myös istumapaikkoja. Opiskelijalippuihin vaaditaan opiskelijakortti tai muu opiskelutodistus. Kouluikäiselle alle 18-vuotiaalle lapselle voi hankkia myös opiskelijalipun. Alle kouluikäiset pääsevät keikoille maksutta. ***
G LIVELAB TAMPERE - TURVALLISUUSOHJE Tutustu ajantasaisiin turvallisuusohjeisiin täällä. *** Esteettömyys: Avustaja pääsee tapahtumaan ilmaiseksi avustettavan kanssa samalla lipulla: kyllä Katso tarkemmat esteettömyystiedot täältä. |
|||||||||||









