|
Stepa + MC Koo
Stepan levyjulkkarikiertue käynnistyy Tampereen G Livelabissa 20.3. - illan avaa MC Koo!
Pohjoisen suomiräpin ääneksikin tituleerattu Stepa julkaisee uuden albumin keväällä 2026. Rakastetun räppärin 12. pitkäsoittoa seuraa messevä levyjulkkarikiertue, joka käynnistyy Tampereen G Livelabissa perjantaina 20. maaliskuuta. Illan avausesiintyjänä nähdään MC Koo.
Lämminhenkisyydestä tunnettu Stepa toivoo saavansa tulevalla albumillaan kanssaihmiset sekä hymyilemään että ajattelemaan. Lähes 20 vuotta suomiräpin ytimessä operoinut artisti tietää miksi häkkilintu laulaa ja hänen tekstinsä käsittelevät usein kaikkea sitä mikä tekee ajasta auringon alla niin hemmetin douppia.
Albumin ensimmäinen singlejulkaisu, lokakuussa ilmestynyt ‘Tärkeä hetki suomiräpille’ on artistille ominaisen riemastuttava kappale, jossa Stepan räpit liekehtivät Pehmee Goon leveästi funkkaavan biitin päällä vastustamattomasti.
“On vaan niin hienoa olla vielä täällä, niin musiikkikentällä kuin elämässä ylipäänsä. Joka päivä tuntuu sisältävän tuhat asiaa, joista voi olla kiitollinen” – Stepa
Illan avaava MC Koo on helsinkiläinen räppäri joka on tehnyt musiikkia täydestä sydämestä jo yli 15 vuotta. MC Koon legendaarisen Kolamies-debyyttisinglen julkaisusta tulee 2026 kuluneeksi 10 vuotta, joten keikka on samalla osa Kolamies 10v-kiertuetta.
Facebook Instagram Twitter
Lipun hinta sisältää 3 € eteispalvelumaksun.
***
G LIVELAB TAMPERE - TURVALLISUUSOHJE
Tutustu ajantasaisiin turvallisuusohjeisiin täällä.
***
Esteettömyys:
Avustaja pääsee tapahtumaan ilmaiseksi avustettavan kanssa samalla lipulla: kyllä Tapahtumaan on esteetön pääsy pyörätuolilla: kyllä Tapahtumapaikalla on esteetön WC: kyllä Tapahtumassa on pyörätuolikoroke: ei
Katso tarkemmat esteettömyystiedot täältä.
|