event-414754 event-414754

Musiikki

Vesta


Järjestäjä:Vesta
Paikka:Ravintola Kerubi
Osoite:Siltakatu 1
80100 Joensuu
Pääsymaksu:27.0

Lähde:Lippu.fi

Vesta

RAKASTETTU POPTAITEILIJA VESTA KIERTÄÄ SUOMEA KEVÄÄLLÄ 2026

Kotimaista modernia popmusiikkia omaleimaisella tuotannollaan uudelleenmääritellyt Vesta nähdään alkuvuodesta mittavalla kiertueella, joka nähdään kymmenellä paikkakunnalla. Alkuvuodesta uuden albumin julkaiseva artisti esittää kiertueella sekä vanhoja hittjä että uutta musiikkia. Liput kevään keikoille tulevat myyntiin maanantaina 10. marraskuuta klo 10 keikkapaikkojen lipunmyyntikanavissa.

Nuoren sukupolven suurimpiin laulaja-lauluntekijöihin ja musiikillisiin taiteilijoihin lukeutuva Vesta on tunnettu oivaltavista ja yhteiskunnallisesti kantaaottavista lyriikoistaan sekä tunteita herättävistä sävellyksistä. Kuluneena syksynä Vesta on hurmannut katsojat ja kasvattanut kuulijakuntaansa Vain Elämää -ohjelmassa, jossa häneltä on kuultu toinen toistaan koskettavampia ja oivaltavampia versiointeja kollegojensa kappaleista, ja covereita tullaan kuulemaan myös tulevilla keikoilla.

Kattavasti keikkalavoille kaivattu Vesta nähdään marraskuussa 2025 Lapissa ja ottaa haltuun loput Suomesta tammikuusta alkaen.

Kommentoi tapahtumaa (0)