
|
Tanssi Passio – väkevä tanssidraama
|
|||||||||||
|
Passio – väkevä tanssidraama Tanssiteatteri ERIn Passio palaa ohjelmistoon osana Turun tuomiokapitulin 750-vuotisjuhlavuotta.Passio-teos kuvaa väkevin piirroin pääsiäisen kärsimysnäytelmän. Prologin jälkeen itse kertomus alkaa viimeisestä ehtoollisesta, jossa Jeesus on läsnä valona. Jatkossa hänen henkilönsä vaihtuu tanssijalta toiselle ja Jeesuksen viittaa kantavat niin naiset kuin miehetkin. Passio ottaa kantaa osallisuuteen ja osattomuuteen. Teos kysyy, mikä on ikuista ja mikä elämässä kantaa? Alun perin Passio oli osa Turun kulttuuripääkaupunkivuotta 2011 ja sitä esitettiin Turun tuomiokirkossa. Koreografi Lindforsille myönnettiin teoksesta Kirkon kulttuuripalkinto samana vuonna. Tuomiokirkon ollessa suljettuna, näytökset pidetään ERIn omalla näyttämöllä. Intiimi teatteritila tuo kertomuksen katsojien iholle ja valot fokusoivat vahvasti draaman kulkua. |
|||||||||||









