Viitasen Piia on laulaja-lauluntekijä Piia Viitasen luotsaama yhtye. Viitasen Piia on hurmannut 15-vuotisen uransa aikana niin yleisön, kuin kriitikot tarkkanäköisellä ja kunnianhimoisella musiikillaan, sekä poikkeuksellisen läsnäolevalla tulkinnallaan. Emma-palkinnolla ja Indie Awardseissa kolmella palkinnolla tänä vuonna huomioitu artisti on julkaissut uransa aikana viisi täyspitkää albumia. Kevään kiertueella artisti esiintyy soolona itseään kitaralla säestäen.
Esteettömyys: Avustaja pääsee tapahtumaan ilmaiseksi avustettavan kanssa samalla lipulla: kyllä Tapahtumaan on esteetön pääsy pyörätuolilla: ei Tapahtumassa on pyörätuolikoroke: ei Pyörätuolia käyttävää tai erityistä avustusta tarvitsevaa asiakasta pyydetään olemaan etukäteen yhteydessä sujuvan sisäänpääsyn varmistamiseksi: Esteettömyydestä voi olla etukäteen yhteydessä ravintolan yleiseen numeroon 03 2250700.