Perusnäyttely Vana

Muut

Järjestäjä:Myllysaaren museo
Paikka:Myllysaaren museo
Sijainti:Valkeakoski

Ajankohta:


Lahde: Museoliitto

VANA on huikea muistojen matka Valkeakosken pienoismallin multimedia avaa uuden väylän historiaan. "Suutari, räätäli, variksen ampuja, mylläri, vuorineuvos, viilaaja, lampuoti, loinen, taiteilija, talonpoika, kartanonherra." Vanha lastenloru voisi muuttua vaikka tällaiseksi Myllysaaren museon uudessa VANA-näyttelyssä. VANA kertoo Valkeakosken seudun historiaa ymmärrettävästi ja elämyksellisesti, nostaen ammattikuntia ja ihmisiä esiin historian hämäristä. Näyttely kertoo koko Etelä-Pirkanmaan seudun rikkaasta menneisyydestä aina esihistoriasta teollistumiseen asti. Mukaan mahtuvat seutuun valtavasti vaikuttaneet kirkko ja kartanolaitos, mutta myös mm. maaseudun tilattomat ja taiteilijat, teatteri, urheilu, työväenliike, yrittäjät ja kauppiaat. Mylläri ja musta sika tuovat yli sadan vuoden takaisen arjen lähelle, samoin kertomus tehtaan työläisen arjesta. Aivan uuden väylän Valkeakosken kaupunkikuvaan avaa multimedian avulla paranneltu Valkeakosken pienoismalli. Nyt pienoismalliin voi tutustua eri kohteiden kautta samanaikaisesti sekä pienoimallista että vanhan valokuvan avulla. Pienoismallin multimedia on ollut yksi koko näyttelyprojektin suurimpia töitä. Näyttelyyn on teetetty myös aivan uusi pienoismalli, joka kuvaa koko Etelä- Pirkanmaata ja sen muutamia tärkeitä kohteita. Erityisen näyttäviä yksityiskohtia ovat esimerkiksi taiteilija Mika Launiksen tekemä taustakuva esihistoriasta kertovaan vitriiniin ja vanhan valokuvaamon upea maisemafondi, jonka on maalannut fondimaalari Mikko Kurenniemi. Valokuvaamossa voi kuvata itsensä fondin edessä vanhaan tapaan rennosti aitatolppaan tai vaikkapa vanhaan pyörään nojaten. Lapsille perinteinen rekvisiitta keinuhevonen on myös käytettävissä.