Näyttelyt, Muut

Aivot narikasta!


Järjestäjä:Tiedekeskus Heureka
Paikka:Tiedekeskus Heureka
Osoite:Kuninkaalantie 5
01300 Vantaa
Pääsymaksu:
Lähde:Tapahtumainfo

Aivot narikasta!

Aivot narikasta! -näyttelyssä pidetään huolta aivoista monella eri tavalla. Kaikenlainen aivojen käyttäminen vaikuttaa aivoihin. Mm. reipas liikunta, musiikki, tanssi ja käsityöt tekevät tutkitusti hyvää aivoille. Näyttelystä saa vinkkejä terveelliseen aivoarkeen ja se innostaa monipuoliseen tekemiseen. Jokainen voi löytää näyttelystä itselleen sopivia keinoja pitää huolta aivoistaan.

Aivot narikasta! -näyttelyn pääsanoma on, että me voimme omalla toiminnallamme vaikuttaa siihen, millaiset aivot meille muovautuu. Näyttely koostuu erilaisista aivoja haastavista peleistä ja tehtävistä, joita ratkotaan yhdessä 2-5 hengen ryhmissä. Juuri yhdessä tekeminen ja vuorovaikutus toisten ihmisten kanssa on aivojen kehityksen kannalta erityisen tärkeää. Näyttelyssä pääsee liikkumaan, rentoutumaan, tekemään käsitöitä, soittamaan bändissä tai vaikka tanssimaan kaikkien aikojen tunnetuimpia hittitansseja. Aivopähkinöitä, tunteita, aisteja ja unen merkitystä aivoille ei myöskään ole unohdettu. Eikä naurua! Näyttelyssä saa myös tietoa aivojen toiminnalle välttämättömästä verenkierrosta, aivojen rakenteesta ja toiminnasta sekä aivojen uskomattomasta muovautumisesta, jota tapahtuu läpi elämän vauvasta vaariin.

Näyttely on tuotettu yhteistyössä Aivoliiton Korvaamaton kovalevy -hankkeen kanssa.

PÄÄKONTTORI VAROITTAA: Tästä näyttelystä jää jälki aivoihisi!

Näyttelyn runot on kirjoittanut kirjailija Laura Ruohonen. Runojen käännökset ruotsiksi on tehnyt Annika Sandelin ja englanniksi Outi Kainulainen.