

Musiikki RICH THE KID (USA)
|
|||||||||||
RICH THE KID (USA) Rich the Kidin The Circuksen keikka 9.4.2019 siirtyy uuteen ajankohtaan. Uusi tapahtumapäivä on 16.5.2019. Jo ostetut liput käyvät uuteen ajankohtaan sellaisenaan. Jos uusi päivämäärä ei sovi liput voi palauttaa 30.4.2019 mennessä: https://web.lippu.fi/palautus/________________________ Platinaa streamannut hiphoppari Rich The Kid ensimmäistä kertaa Suomeen! Viraalin tanssihitin luonut artisti tunnettu myös yhteistyöstä Kendrick Lamarin kanssa Trap- ja rap-artistien näkyvyys Suomessa kasvaa, sillä Central Line Entertainment tuo Fetty Wapin lisäksi myös haitilaistaustaisen Rich The Kidin Suomeen! Viime vuonna esikoislevynsä julkaissut hiphoppari heittää kaikkien aikojen ensimmäisen Suomen-keikkansa Helsingin Circuksessa tiistaina 9. huhtikuuta. Vasta 26-vuotias Rich The Kid, oikealta nimeltään Dimitri Roger, on julkaissut musiikkia jo vuodesta 2013 lähtien, tosin aluksi vain mixtapejen muodossa. Pari vuotta sitten Interscope Recordsin kiinnittämän artistin ura lähti nousukiitoon, kun peräti 12 Grammylla palkitun rap-legenda Kendrick Lamarin kanssa julkaistu sinkku New Freezer ja sen yhteyteen kehitelty "New Freezer Challenge" muodostuivat viraaliksi hitiksi ja kappaleen innoittamana kuvatut tanssivideot valtasivat internetin. New Yorkin Queensistä teini-iässä Atlantaan muuttaneen räppärin seuraava sinkku, viime vuoden helmikuussa julkaistu Plug Walk, kasvoi vielä edeltäjäänsäkin suuremmaksi: sitä on streamattu pelkästään Spotifyssa yli 330 miljoonaa kertaa, ja se on ylittänyt Suomessa platinarajan. Kokonaisuudessaan Rich The Kidin tuotantoa on kuunneltu Suomessa lähes 10 miljoonaa kertaa. Uransa alkuvaiheissa alalla arvostetun hiphop-trio Migosin kanssa usein yhteistyötä tehnyt Rich The Kid julkaisee maaliskuun 22. päivänä toisen levynsä nimeltä The World Is Yours 2, jota artisti itse on kuvaillut "vuosisadan levyksi". Illan avaavat artistit ilmoitetaan myöhemmin. www.facebook.com/richforevermusic www.instagram.com/richthekid www.twitter.com/richthekid |
|||||||||||