

Musiikki MARIZA
|
|||||||||||
MARIZA La 12.10. klo 19 Iso saliMariza (POR) Liput 85/69/56 € Fado-musiikin supertähti Mariza konsertoi Tampere-talossa lokakuussa! Portugalilaisen fado-musiikin kirkkain tähti Mariza saapuu lokakuussa Suomeen viiden vuoden tauon jälkeen. Sielukkaasta äänestään ja ainutlaatuisesta lavakarismastaan tunnettu portugalilaislaulajatar konsertoi Tampere-talossa lauantaina 12. lokakuuta. Kukaan portugalilaisartisti sitten jo edesmenneen Amália Rodriguesin ei ole saavuttanut yhtä voitokasta kansainvälistä uraa kuin Mariza. Vuonna 2001 julkaisemansa debyyttilevyn Fado em Mim jälkeen Mariza on kasvanut paikallisesta lissabonilaisilmiöstä yhdeksi maailmanmusiikin arvostetuimmista tähdistä. Hän on esiintynyt maailman tärkeimmillä konserttilavoilla, saanut huikeita arvioita maailman vaativimmilta musiikkikriitikoilta sekä voittanut lukuisia kansainvälisiä palkintoja ja tunnustuksia. Mosambikilaissyntyinen Mariza on julkaissut uransa aikana seitsemän studiolevyä, joista viimeisin, Mariza, julkaistiin viime vuonna. Fado-laulaja esiintyi Suomessa ensimmäisen kerran vuonna 2003 ja on sen jälkeen täyttänyt salit kerta toisensa jälkeen. Viimeksi Mariza konsertoi Suomessa vuonna 2014. Konsertissa ei ole väliaikaa. Huom! Esityksessä on K-18 anniskelualueina aitiot A ja B. Anniskelualueelle lipun ostanut voi viedä mukanaan katsomoon ennen esitystä ostamansa juoman. Tuotanto Tampere-talo Lisätiedot: tampere-talo.fi/mariza |
|||||||||||