Musiikki

Miljoonasade


Järjestäjä:Äänekoski Areena Pankkari
Paikka:Äänekoski Areena Pankkari
Osoite:Vanha Vaasantie 462
44100 Äänekoski
Pääsymaksu:alk.23,50

Lähde:Tiketti

Miljoonasade

Jyväskyläläinen vuonna 1985 perustettu Miljoonasade on suomirockin kruununjalokivi! Yhtye saapuu pitkästä aikaa myös Äänekoskelle ja ensimmäistä kertaa Areena Pankkarille.
 
Miljoonasateen tunnetuimpia kappaleita ovat muun muassa Lapsuuden sankarille, Marraskuu, Silmitön talvi, 506 ikkunaa, Miljoonasade, Lelukaupan häät, Ikäväni Tallinnaan, Rakkaus on lihaa, Olkinainen, Tulkoon rakkaus ja Voipallo. Yhtyeen viimeisin albumi Karkumorsian julkaistiin alkuvuodesta 2019, jonka jälkeen bändi potkaisi käyntiin kattavan Suomen kiertueen. Pitkäsoiton jälkeen yhtyeeltä on myös ilmestynyt vuoden 2017 livetaltiointi Lutakko Palaa.

Miljoonasade on:
Heikki Salo, laulu
Matti Nurro, kitara
Jarmo Hovi, rummut
Ari Laaksonen, basso
Tomi Aholainen, syntikat

Facebook



Liput ovelta 25 €, mikäli jäljellä.

Paikat numeroimattomia istumapaikkoja.

Lippujen varausaika 2 päivää.

Showtime klo 19:00, jonka jälkeen ovet sulkeutuvat.
Saavuthan ajoissa paikalle!

Kuva: Jaakko Manninen