Muut

Oma koti kullan kallis – maalauksia talonpoikaistuvista taiteilijakoteihin


Järjestäjä:Halosenniemi
Paikka:Halosenniemi
Osoite:Tuusula
Pääsymaksu:
Lähde:Museoliitto

Oma koti kullan kallis – maalauksia talonpoikaistuvista taiteilijakoteihin

Koti on tärkeä paikka, jonne voi vetäytyä omaan rauhaan. Kotiin kertyy muistoja elämän varrelta. Arkkitehdit suunnittelevat taloja, mutta asukkaat muokkaavat ne kodeiksi antamalla niille oman persoonallisen ilmeensä – sielun. Kodinhenki syntyy monista kerrostumista: perheestä, yksityisyydestä, muistoista ja muistoesineistä. Oma koti on kullan kallis, sitä ei voi ostaa kerralla, vaan se muokkautuu omaksi ajan kanssa, elämällä.

Esillä on kotiin liittyviä teoksia: asetelmia, interiöörejä, talonväkeä arkipuuhissaan ja pihapiiriä. Taiteilijoille kodin ympäristö on ollut merkittävä, ja näyttelyssä on esillä myös näkymiä taiteilijakotien lähimaisemista.