event-235790 event-235790

Musiikki

LAULUILTA RUUMISHUONEELLA


Järjestäjä:Savonlinnan teatteri
Paikka:Savonlinnan teatteri
Osoite:Olavinkatu 34
57130 Savonlinna
Pääsymaksu:25

Lähde:Lippu.fi

LAULUILTA RUUMISHUONEELLA

Ruumishuone on pelottava paikka, toisaalta ei yhtään. Se on kohtaamispaikka, viimeisen matkan lähtöpiste ja muistojen tyyssija.

Lauluilta ruumishuoneella -esityksessä pääsemme musiikin, laulujen ja tarinoiden siivittämänä hetkeksi kuoleman äärelle, mutta myös paikalle saapuneen kahden laulavan näyttelijän ja heidän pikku bändinsä kanssa tulkitsemaan vainajien toivelauluja - lempeästi, tunteella ja pilke silmäkulmassa.
Huomaamme siis istuvamme keskellä ”Entisten elävien sävellahjaa.” Laulut ja tarinat eivät kerro yksinomaan läsnäolevien toiveita vaan laajemmin, kaikkien vainajien, myös meidän tulevien kuolleiden. Ja mikä parasta, leppoisat tarinat ja runot täydentävät tätä mukavaa kokonaisuutta.

Esityksessä on musiikkia 60-luvulta tähän päivään, kaikkien tuntemia klassikoita ja tuntemattomia helmiä, myös ohjaaja kapellimestari Perttu Suomisen omaa tuotantoa.
Lämminhenkinen kokonaisuus, johon näyttelijöidemme Maija Yrjölän ja Lauri Kortelaisen viiltävät tulkinnat sekä vierailevien muusikoiden Sanna Pirttisalon ja Juha Eskelisen raikas panos antaa oman kivan ja kirkkaan musiikillisen ilmeen.

Tilaa tarjoilusi ennakkoon Kellarin ravintolasta kulttuurihanat@gmail.com / puh. 044 322 7077

Kulku pyörätuolilla tapahtuu esteettömästi Taiteilijoiden sisäänkäynnin kautta (Kylpylaitoksentien puoli) kautta. Pyörätuoli- ja saattajapaikat sijaitsevat rivillä 16.
Savonlinnasalissa on kuulolaitetta käyttävien asiakkaiden avuksi induktiosilmukka riveillä 12-14, paikat 22-30. Tällä alueella kuulolaitetta käytetään T-asennossa.

Vaatesäilytysmaksu 2,00 €/hlö ei sisälly pääsylipun hintaan. Huom! Käteismaksu.

Huomioithan voimassa olevat koronavirusohjeistukset lippua ostaessa, esitykseen tullessa ja sen aikana, sekä esityksestä poistuessa.
Tämänhetkisen tiedon mukaan yksi tärkeimmistä keinoista ehkäistä tartunta on se, että oireilevat henkilöt jäävät kotiin. Ethän siis tule sairaana teatteriin.
- Pidäthän 1-2 metrin turvavälin muihin ihmisiin
- tehostettu käsihygienia
- voit halutessasi käyttää kasvosuojainta
- numeroidut paikat voivat muuttua tarvittavan turvavälin takaamiseksi


Esitykset on peruttu koronavirusepidemian vuoksi 31.5.asti. Kyseessä on force majeure -tilanne.

Teatteri on suoraan yhteydessä jo lipunostaneisiin. Tarvittaessa olkaa yhteydessä Teatterin myyntipalveluun (015 510 010, myynti@savonlinnanteatteri.fi). Myyntipalvelu on toistaiseksi suljettu. Puhelinpalvelumme on avoinna arkisin 12.00-16.00.

Kommentoi tapahtumaa (0)