event-201924 event-201924

Näyttelyt

Koiran paras ystävä


Järjestäjä:VB-valokuvakeskus
Paikka:VB-valokuvakeskus
Osoite:Kuopio
Pääsymaksu:
Lähde:Museoliitto

Koiran paras ystävä

Koiran paras ystävä -näyttely tarjoaa moniulotteisen kuvan koiran ja ihmisen välisestä suhteesta. Se observoi valokuvia koirista ihmisen muotokuvina sekä ottaa kantaa aina muuttuvaan lemmikkikulttuuriin, mutta lisäksi se esittelee lemmikkieläimen rakastettuna ja tärkeänä osana perhettä.

Näyttelyn perustana toimii Victor Barsokevitschin (1863-1933) ikuistamat kuvat koirista kotona ja ateljeessa 1800-luvun vaihteessa. Valokuvista välittyy koiran ja ihmisen välille muodostunut arvostus sekä läheisyys lemmikin ollessa perheensä ympäröimänä. Kiinnostavan näkökulman vanhoihin valokuviin tuo koirarotujen muuntuminen, niiden oltua vuosisata sitten varsin erinäköisiä kuin tänä päivänä.

Maija Astikaisen (s. 1985) One-dog policy -kuvasarjaan kuuluvat valokuvat tarkastelevat lemmikkikoirien inhimillistämistä sekä vallan eri muotoja. Kuvasarja lähestyy koirien kuvia ihmisen muotokuvien lähtökohdista luoden koirille ihmismäisen olemuksen ja persoonalliset piirteet kodin ympäristössä. Astikaisen kuvat tuovat esille myös lemmikkikoiriin liittyviä sivuilmiöitä eläimen jalostuksen ja koristelun kautta. Maija Astikainen on Helsingissä vaikuttava valokuvaaja, joka työskentelee pääasiassa muotokuvien, toimituksellisten ja elämäntyyliä koskevien valokuvien parissa. Astikainen on valmistunut Aalto-yliopistosta, jossa hän opiskeli valokuvausta.

Nykyajan lemmikkikulttuuria ja eläimen suhdetta ihmiseen puntaroi Akseli Valmusen (s. 1987) kuvasarja The Same New Pet. Kloonauslaboratorion työstä Etelä-Koreassa kertova kuvasarja nostaa esille tilanteen, jossa jalostus ei enää riitä täydellisen lemmikin luomiseen ja kloonaus ottaa haltuunsa. Valokuva vastasyntyneestä kloonatusta koiranpennusta palkittiin Vuoden lehtikuvana 2016, sekä vuotta myöhemmin kuvasarja toi Valmuselle valokuvataiteen museon Fotografiskan vuoden nuoren valokuvaajan tunnustuksen. Helsingissä toimivan ja maisteriksi Aalto-yliopistossa opiskelevan valokuvaajan Akseli Valmusen työ perustuu pääosin valokuvaesseihin, joita hän tekee Helsingin Sanomille.

Aki-Pekka Sinikosken (s. 1978) kuvasarja I Love Dogs tarkastelee Pup play ilmiötä. Koirana oleminen tarkoittaa eri ihmisille eri asioita. Jollekin kyse on seksuaalisuudesta, toiselle identiteetistä, vapaudesta tai leikistä. Pup play juontaa ilmiönä juurensa BDSM-alakulttuuriin, jossa koiruus alunperin nähtiin alistettavan nöyryyttävänä roolina. 1990–2000-luvun taitteessa tämä rooli koki valtavan suunnanmuutoksen. Pup playstä syntyi itseilmaisun ja ylpeyden aihe, ja mukaan tuli leikkisyyden ja villiyden ulottuvuus. Tänä päivänä pup playtä harrastavat luovat usein huolellisesti persoonansa: oman pup-nimensä, siihen liittyvän asukokonaisuuden ja usein jopa rooliin liittyvän antropomorfisen koiralajin.