event-268122 event-268122

Musiikki

LAURA VOUTILAINEN konsertti


Järjestäjä:Vaasan kaupunginteatteri
Paikka:Romeo
Osoite:Pitkäkatu 53
65100 VAASA Vaasa
Pääsymaksu:39

Lähde:Netticket

LAURA VOUTILAINEN konsertti

Vaasan kaupunginteatteri / Suuri näyttämö, Pitkäkatu 53, puh 06 3253961

Jo lapsena musiikkiopinnot Lahdessa aloittanut Laura Voutilainen on määrätietoisesti ja kunnianhimoisesti panostanut uraansa. Ensilevytyksestä on kulunut jo 25 vuotta, jona aikana hän on noussut suomalaisen musiikkimaailman kärkikaartiin. Ujosta ja hiljaisesta sellististä on vuosien saatossa kasvanut vaativatkin estradit suvereenisti haltuun ottava äärettömän monipuolinen ja kyvykäs viihdetaiteilija.
Laura on palkittu kahdesti, vuosina 1994 ja 1996, Vuoden Naissolistina Emma Gaalassa. Tämän lisäksi hänet on palkittu Vuoden Naisartistina Iskelmä Gaalassa vuonna 2008 ja Iskelmä-Finlandia palkinnolla vuonna 2010.

Lauralla on taipuisa ja mieleenpainuva ääni, ja hän on aina osannut valita laulettavakseen tarttuvia, melodisia lauluja. Ei siis ihme, että vuosien saatossa ahkerasti itseään kouluttavasta Laurasta on kehittynyt äärimmäisen kovatasoinen, moniulotteinen ja tyylitajuinen artisti ja estraditaiteilija. Alan todellinen ammattilainen!

Monipuolisena taiteilijana Laura on tehnyt pitkän uran myös ääni- ja musikaalinäyttelijänä mm. Herkules, Prinsessa ja sammakko ja Madagascar -animaatioelokuvissa, sekä Mamma Mia!, Yön sisar ja We Will Rock You -musikaaleissa.

Kommentoi tapahtumaa (0)