event-256445 event-256445

Muut

JCR2022


Järjestäjä:Oulun tapahtumat Oy
Paikka:Jäälihallin piha
Osoite:--
Jääli
Pääsymaksu:min 12.4 € - max 29.9

Lähde:Ticketmaster

JCR2022

Vuoden 2022 puhutuin, kohutuin ja monella mittarilla mitattuna Oulun seudun suurin Jäälissä järjestettävä kyläjuhla tulee taas. Neljä yhtyettä, Jäälihalli ja Jäälin paras yleisö takaavat huippu meiningin. Lavalle näissä kinkereissä nousevat Steve'n' Seagulls, Turo´s Hevi Gee, Embraze ja Garbo. Steve ’n’ Seagullson suomalainen country-yhtye Jyväskylästä. Se esittää bluegrass-versioita tunnetuista hard rock- ja metallikappaleista. Yhtye tuli tunnetuksi kesällä 2014 YouTubessa julkaisemillaan videoilla. Erityisen suosittu oli yhtyeen versio AC/DC:n ”Thunderstruck”-kappaleesta, jota oli marraskuuhun 2018 mennessä katsottu yli 73 miljoonaa kertaa. Turo's Hevi Gee on lahtelainen huumoriorkesteri. Yhtyeen hiteistä mainittakoon "Shellin paariin", "Kyntäjän poika" ja "Punaiset on silmät". Yhtyeen kappaleille on tavallista jonkin tunnetun hitin sanojen muokkaaminen humoristiseen sävyyn. Melodista metallia soittava Embraze perustettiin Kiimingissä vuonna 1994. Jo ennen ensimmäistä levyään yhtye kiersi ahkerasti maakuntia ja keräsi huomiota kivenkovana liveaktina mm. sijoittuessaan toiseksi Rock SM 1997-kilpailussa. Yhtye on julkaissut viisi kokopitkää albumia. Viimeiseksi jäänyt, enteellisesti nimetty, The Last Embrace näki päivänvalon elokuussa 2006 ja levy antoikin yhtyeelle ensimmäisen näkyvän tilastomerkinnän kivutessaan Suomen virallisen listan sijalle 29. Vuonna 2019, tämä melodisen metallin veteraani päätti palata takaisin keikkalavoille. Näin bändi kommentoi paluutaan: ”Tiesimme kun tiemme erkanivat keväällä 2009, tai ainakin luulimme tietävämme, että tämä olisi tässä…Kuinka väärässä olimmekaan! Yhteys ei missään vaiheessa kadonnut väliltämme ja kun keväällä ´18 tapasimme JO toisen kerran koko porukalla sitten viimeisen keikan, oli selvää, että jokaisella oli jälleen halu soittaa bändinä, joka tunnetaan nimellä EMBRAZE”. Garboon vuonna 1985 perustettu oululainen rockbändi. Ura lähti liikkeelle vauhdikkaasti tammikuussa -86 julkaistulla ”Poika julman maan”-biisillä. Kakkossinkku ”Kuuma veri” oli sekin hitti. ”Julma maa” -albumi julkaistiin ennen kesää ja siitä muodostui bändin kulmakivi. 80-luvun bändi keikkaili tanssipaikoissa hyvällä menestyksellä. 90-luvulla Garbo koki uuden tulemisen -93 julkaistulla ”Pysäkki”-biisillä. Silloinen kanava Radio Mafia lähti soittamaan Garboa. Kovassa soitossa olivat mm. ”Ikuisesti sun”, ”Viiniä ja ruusuja” ja ”Rihkamaa”. Viime vuosina garbolaiset ovat jälleen lämmenneet yhteiselle agendalle: soittaa menevää Springsteen/Petty -tyylistä rockia vahvoin suomalaisin sävyin.

Kommentoi tapahtumaa (0)