

Lasten tapahtumat KUOPIO SOI 2022 :2 PÄIVÄÄ PE-LA PRIORITY K-18
|
|||||||||||
KUOPIO SOI 2022 :2 PÄIVÄÄ PE-LA PRIORITY K-18 Kuopioon uusi kaupunkifestivaali ensi kesänäKuopionlahden kentällä 19.-20. elokuuta järjestettävän Kuopio Soi kaupunkifestivaalin kahdella lavalla nähdään mm. Eppu Normaali, Haloo Helsinki!, Popeda, Suvi Teräsniska ja saksalainen The Baseballs. Aikuisille suunnatun festivaalin lipunmyynti alkaa tänään. Elokuussa 2022 uuden Kuopio Soi -festivaalin kahdella esiintymislavalla nähdään kova kattaus kotimaan suosituimpia artisteja sekä viime vuonna uuden Hotshots-albumin julkaissut saksalainen rock’n roll -yhtye The Baseballs, jonka saavutuksiin lukeutuu mm. vuoden myydyimmän albumin Emma-palkinto vuodelta 2009. The Baseballs valtaa Kuopionlahden kentän lauantaina. Kotimaisista artisteista perjantaina esiintyvät viime vuonna komean paluun tehnyt ja Spotifyn Suomen kuunnelluimmaksi artistiksi noussut Haloo Helsinki!, suomirockin kivijalka ja kurkihirsi Popeda, suosittu suomalaisräppäri Mikael Gabriel, Negative-yhtyeestä soolouralle lähtenyt Jonne Aaron, pitkästä urastaan ja lukuisista hiteistään tunnettu Abreu ja kymmeniä hittikappaleita julkaissut Anssi Kela. Lauantaina Kuopio Soi -festivaaleilla nähdään The Baseballsin lisäksi tamperelaissuuruus Eppu Normaali, suomirockin legenda Ismo Alanko, lukuisia kulta- ja platinasinglejä vuosien varrella julkaissut Stig, koskettavista balladeistaan tunnettu Neon 2, Suomen suosituimpiin artisteihin lukeutuva Suvi Teräsniska, uutta albumiaan valmisteleva Uniklubi, Raskasta Joulua -kiertueilta tuttu JP Leppäluoto, Ujo poika -hitillään yli kaksi miljoonaa striimiä kerännyt Jenni ja Juho, Joel Mäkisen ja Tuomas Wäinölän rock’nrollin ilosanomaa levittävä Joel Herttua ja joensuulainen suomenkielistä rock-musiikkia esittävä Luukas Oja. Kuopio Soi -festivaalin aikana alueella on monipuolista ruokaa ja juomaa myyviä ruokamyyntipisteitä. Tapahtuman ikäraja on 18 vuotta. Ensimmäinen Soi-festivaali järjestettiin Oulussa kesällä 2018, jolloin Kuuska Soi keräsi noin 13 000 kävijää. Kaupunkifestivaaleille oli kysyntää ja seuraavana kesänä Soi -festivaalit järjestettiin Oulun lisäksi myös Salossa ja Järvenpäässä. Järvenpää soi -festivaali keräsi tuolloin yli 10 000 vierailijaa ja Salo soi -festivaali myytin loppuun jo ennakkoon. Kesällä 2021 Soi -festivaaleja järjestettiin Tampereen lisäksi myös Salossa, Kemijärvellä, Kotkassa, Oulussa ja Järvenpäässä, jossa musiikista nautti peräti 15 000 festivaalivierasta. KUOPIO SOI 19-20.8.2022 Kuopionlahden kenttä K-18 Portit auki pe klo 16-01 ja la klo 12-01 Esiintyjät: PE 19.8. Haloo Helsinki! Popeda Mikael Gabriel Jonne Aaron Abreu Anssi Kela LA 20.8. Eppu Normaali The Baseballs Ismo Alanko Stig Neon 2 Suvi Teräsniska Uniklubi Jenni ja Juho Luukas Oja Joel Herttua JP Leppäluoto Liput: Lippu.fi Yhden päivän lippu 59,90€ Yhden päivän priority-lippu 99,90€ Kahden päivän lippu 99,90€ Kahden päivän prioritylippu 179,90€ Prioritylippu sisältää prioritypassin, telttakatoksen, pientä suolaista naposteltavaa sekä omat saniteettitilat. Järjestäjä: RH Entertainment Oy |
|||||||||||