

Musiikki, Tanssi Gracias a la Vida
|
|||||||||||
Gracias a la Vida Alkuperäistä Violeta Parran (Chile, 1917-1967) sävellystä Gracias a la vida on esitetty suomeksi nimellä Miten voin kyllin kiittää (käännös Pertti Saaritsa) ja Elämälle kiitos (käännös Jaana Lappo), ja ruotsiksi Jag vill tackar livet, niin paikallisissa kouluissa kuin levytetty ammattimuusikkojenkin toimesta. Kappaleesta tuli yksi rauhan ja solidaarisuuden liikkeen tunnuksista 70- ja 80-luvulla, myös Pohjoismaiden ulkopuolella. Osoitamme kunnioitusta chileläiselle pakolaisyhteisölle Suomessa, sekä heidän aineelliselle perinnölleen, tuleville sukupolville ja suomalaiselle solidaarisuusliikkeelle. Kiitos vieraanvaraisuudesta ja ystävyydestä, kiitos elämälle loputtomista opetuksista ja muistoista. Tervetuloa ainutlaatuiseen perhetapahtumaan, joka on matka Chilen alueen alkulähteiltä aina tähän päivään asti. Esi-isien rytmit ja tanssit kertovat Mapuche-, Quechua- ja Aymara-kulttuureista, niiden soittimista ja värikkäistä vaatteista. Mukana on myös Chilen uuden laululiikkeen musiikkia, joka on yhteiskunnallista ja latinalaisamerikkalaisia aineksia yhdistävää. Lopuksi saavumme nykyajan musiikkiin ja tanssiin, yhdistelmään vaikutteita useista eri lähteistä.Kaksi tuntia musiikkia ja tanssia, joka ei jätä ketään kylmäksi. Tämä on kunnianosoitus Chilestä aikoinaan pakolaisina Suomeen saapuneille ja heidän luomansa yhteisön aineettomalle perinnölle sekä suomalaiselle solidaarisuusliikkeelle, sen eleille ja vieraanvaraisuudelle. Päätämme illan tanssien ja laulaen yhdessä arvokkaan elämän, yhteisön, jaettujen oppien, loputtomien muistojen ja tulevien sukupolvien puolesta.Tämä on koettava! Musiikkibändi "Machu Picchu" (5 muusikkoa) + Tanssiryhmä "Raíces", ohjaus Marcela Fernández-Bassi (10 tanssijaa lavalla).
Tämä on yksi monista aktiviteeteista, jotka löydät Kolibrí Festivaalin ohjelmasta, maksuttomasta monikulttuurisesta taidefestivaalista, joka pidetään Helsingissä, Vantaalla ja Espoossa syyskuun aikana. 12. painoksessaan festivaalin keskeinen teema on "Vieraanvaraisuuden taito". |
|||||||||||