Näyttelyt Duodjebálgát - Duodjipolut
|
|||||||||||
Duodjebálgát - Duodjipolut Duodjebálgát-näyttely on kahden saamenkäsitöiden tekijän ensimmäinen yhteisnäyttely.Reetta ja Birit Tornensis kuvaavat näyttelyssä kasvuaan saamenkäsitöiden tekijöiksi. Siinä missä Birit keskittyy tekemisissään enemmän perinteisen duodjin luomiseen, on Reetta ottanut askeleita kohti duodjitaidemuotoilua. Molemmille tekijöille tärkeitä inspiraation lähteitä ovat oman suvun käsityöt ja perinteisen duodjin tekemisen tavat. Näyttelyssä onkin esillä sekä vanhempia käsitöitä että myös uudella tavalla toteutettuja töitä. Installaatioiden kautta pääsemme näkemään, miten käsityöläisyys Biritissä ja Reetassa vahvistuu ja tekijät alkavat löytää omia persoonallisia tekemisen tapoja. Näyttelyssä kantavana elementtinä nousee myös esille duodji henkisenä voimavarana. Näyttelyssä on esillä mm. gákteja eli saamenpukuja, gahpireita eli lakkeja ja uutta taidekäsityötä. Birit Tornensis (s. 1985) ja Reetta Tornensis (s. 1994) ovat serkukset, jotka ovat molemmat opiskelleet Oulun yliopiston Giellagas-instituutissa saamelaista kulttuuria ja opiskelleet pehmeitä saamenkäsitöitä Samernas utbildningscentrumissa Jokkmokissa. Tornensikset tuottavat yhdessä sisältöä Studio Tornensis -nimiselle tilille sosiaalisessa mediassa. Sisältö painottuu Enontekiön Käsivarren alueen duodjin esittämiseen ja kuvaamiseen, sekä muuhun taiteeseen. |
|||||||||||