
|
Musiikki Mouhous
|
|||||||||||
|
Mouhous Mouhous Tavastialle tammikuussa!Viimeinen keikka ennen pidempää taukoa! Mouhous huipentaa syksyllä alkavan kiertueensa Helsingin Tavastia-klubin lavalle perjantaina 5. tammikuuta 2024. Tämän jälkeen yhtye jää toistaiseksi määrittelemättömän pituiselle breikille esiintymislavoilta. Mouhous on kiertänyt viime vuodet ympäri Suomea lähes taukoamatta. Keväät, kesät, syksyt toisensa perään. Monakon, Valentinin ja Van Hegenin muodostamalta kolmikolta on ilmestynyt tänä aikana myös kaksi erinomaista pitkäsoittoa: platinarajan rikkonut ”I Hate Mouhous” -debyytti sekä tuoreimpana Suomen virallisen albumilistan kakkoseksi noussut ”Masennust & massii”. Etenee Recordsille levyttävän kokoonpanon repertuaarista löytyy tolkuton määrä hittejä kuten Pahemmaks, Leposyke 300, Äänii, Karma, Hellafly, Poikien vessa, Valvon, Frendi… Taitavasti eri genrejä sekoitteleva bändi on niittänyt myös lukuisia Emma-ehdokkuuksia vuoden yhtyeestä aina vuoden albumiin. Tavastian turvallisuusohje Tavastialla on nollatoleranssi seksuaaliselle häirinnälle, väkivallalle, rasismille, homo- ja transfobialle, ableismille, misogynialle sekä vallan väärinkäytölle. Olethan viipymättä yhteydessä henkilökuntaan, mikäli kohtaat minkäänlaista huonoa käytöstä tapahtumassa Saavutettavuus Tapahtumapaikka on esteetön. Osta Ympäristölippu ja tue Tavastia Hall of Nature -hanketta! Käy tutustumassa kampanjaan: Luonnonperintosaatio.fi/tavastian-metsa Kiitos kun olet mukana rakentamassa kestävämpää Tavastiaa! Liput ovelta 25 €, mikäli jäljellä. Varmista soittoajat keikkapäivänä Tavastian sivuilta . |
|||||||||||









