Iskelmä Festivaalit juhlitaan jälleen Himoksella 27.-29.6.2024. Himoksella viihdyttävät Suomen suosituin rap-duo JVG, yksi festivaalin toivotuimmista pop-artisteista, 50 vuotta täyttänyt ikinuori Juha Tapio, viihdyttävä bilekone Portion Boys, 40 vuotta sitten julkaistun Nimeni on Dingo -läpimurtoalbumin ympärille rakennetun keikkasetin esittävä Dingo, Tempo, Ram pam pam ja Sammumaton -hiteistään tunnettu, UMK:sta koko kansan tietoisuuteen tullut BESS ja lukuisista jättihiteistään tunnettu tulkitsija Arttu Wiskari. Lisäksi Himoksella päästään kuulemaan legendaarisia Yö-hittejä JP Leppäluodon tulkitsemana. Iskelmäkansalle tarjolla ovat myös Ressu Redfordin isot pop-hitit, Anssi Kelan rock-meno ja useaa platinaa striimanneen Olli Halosen kerrasta päähän iskostuvat, yhteislauluun innostavat iskelmäbiisit.
Himoksen ohjelmistossa nähdään myös poptähti Anna Puu, 20-vuotisjuhlavuottaan viettävä Jonne Aaron, yli 60 miljoonaa striimiä kerännyt pop-laulaja Jannika B, eri tyylilajeistaan tunnettu kestohittien tekijä STIG, tiensä pop-kentän kärkeen raivannut VIIVI ja Neljänsuora-yhtyeestä tunnettu, menestyksekästä soolouraa tekevä Antti Ketonen.
Jo aiemmin Himoksen Iskelmä Festivaali julkistiesiintyjikseen Kaija Koon, Jenni Vartiaisen, BEHMin, Vesterinen Yhtyeineen -kokoonpanon, Eppu Normaalin, KUUMAAn ja Ellinooran.
Festivaalilippujen varausaika 2 päivää. Pääsyliput vaihdetaan rannekkeeseen.
RANNEKKEENVAIHTO
Kaikki pääsyliput (paperinen tai elektroninen) vaihdetaan rannekkeiksi. VIP-liput vaihdetaan passiksi ja rannekkeiksi.
Lippuja vaihdetaan rannekkeisiin tapahtuman asiakaspalvelupisteillä.
Asiakaspalvelupisteiden sijainnit ja tarkemmat aukioloajat löydät alta.
Voit myös vaihtaa 3 päivän tapahtumarannekkeesi ennakkoon. Katso
lisätiedot ennakkorannekkeenvaihdosta alta.
Ranneke kiinnitetään suoraan asiakkaan käteen, joten sitä ei
saa mukaansa irrallisena rannekkeenvaihtopisteistä, eikä toisen henkilön
puolesta ei voi ranneketta noutaa. Huomioittehan, että ranneke ja passi ovat henkilökohtaisa, eikä niitä voi siirtää toiselle asiakkaalle.
Tapahtuman ikäraja on 18 vuotta. Rannekkeenvaihdon yhteydessä asiakkaan ikä tarkistetaan, joten mukana tulee olla virallinen henkilökortti, ajokortti tai passi. Vanhentunut passi tai henkilökortti eivät kelpaa henkilöllisyystodistuksena.
Rannekkeiden päitä ei saa leikata tai polttaa. Emme korvaa
rikkoutuneita tai kadonneita rannekkeita. Tarkistathan siis jo
rannekkeenvaihtotilanteessa, että ranneke on kunnolla kiinni. Pidätämme
oikeuden poistaa rannekkeen toistuvaa häiriötä aiheuttavalta
asiakkaalta, emmekä tällöin ole velvollisia korvaamaan asiakkaalle uutta
ranneketta.
Tarkistathan myös VIP-passin ja kaulanauhan ja pidät
niistä hyvää huolta, sillä emme korvaa myöskään kadonneita VIP-passeja.
VIP-asiakkaalla tulee aina olla sekä VIP-ranneke että VIP-passi, vain
toisella ei pääse tapahtumaan eikä VIP-alueelle.
TORSTAINA VAIHDETAAN:
3 päivän lippuja ja torstain lippuja, 3 päivän VIP-lippuja ja torstain VIP-lippuja
PERJANTAINA VAIHDETAAN:
3 päivän lippuja, 2 päivän pe-la lippuja, perjantain lippuja, 3 päivän VIP-lippuja ja perjantain VIP-lippuja
LAUANTAINA VAIHDETAAN:
3 päivän lippuja, 2 päivän pe-la lippuja ja lauantain lippuja, 3 päivän VIP-lippuja ja lauantain VIP-lippuja
VIP-LIPPU SISÄLTÄÄ
VIP-ranneke ja VIP-passi kaulanauhalla
Sisäänpääsy festivaali ja VIP-alueelle
Oma sisääntulokaista festivaalialueen porteilla
Ilmainen narikka
Omat vesi WC:t VIP-alueella
Omat anniskeluravintolat VIP-alueella
1 ruokailu päivässä
VIP-lippuja ei ole mahdollista maksaa kulttuurimaksuvälineillä.
SAAVUTETTAVUUS Avustaja pääsee aina tapahtumaan veloituksetta, mutta avustettavan on ostettava pääsylippu. Myynnissä oleva ”Pyörätuoli + avustaja” -lippu on tarkoitettu vain pyörätuolia käyttävälle asiakkaalle. ”Asiakas + avustaja” -lippu on tarkoitettu kaikille sellaisille asiakkaille, jotka tarvitsevat avustajaa päivittäiseen toimintaansa.
Lipun ostaneiden asiakkaiden yhteystiedot luovutetaan järjestäjälle tiedottamista/ohjeistamista varten.
LEIRINTÄALUEEN LIPUT TULEVAT MYYNTIIN MA 13.11.2023 KLO 09:00!
Leirintälippuja ei voi varata.
karavaani- ja matkaajalippujen ostorajoitus on 1 lippu/henkilö.
Kirjoitathan ostotilanteessa sähköpostisi
oikein, sillä pääsylipun lisäksi sinulle toimitetaan sähköisesti myös
tarkemmat saapumisohjeet ja aikataulut lähempänä tapahtumaa. Karavaani- ja matkaajalippujen ostorajoitus on 1 lippu/henkilö,
jotta saamme saapumisohjeet lähetettyä oikein jokaiselle karavaanari- ja
matkaaja-asiakkaalle. Ostorajoituksella pyritään myös välttämään
lippujen väärinkäyttöä ja jatkomyyntiä epävirallisissa kanavissa.
Jokaisella Iskelmä Festivaalin leirintäalueella
majoittuvalla, sekä siellä vierailevalla tulee olla voimassa oleva
Iskelmä Festivaali Himos -festivaaliranneke. Festivaalirannekkeen tulee
olla voimassa majoittumispäivästä tapahtuman loppuun saakka. 3 päivän lipulla leiriytyminen on sallittu keskiviikosta klo 12.00 – sunnuntaihin klo 12.00 2 päivän PE-LA lipulla leiriytyminen on sallittu perjantaista klo 10.00 – sunnuntaihin klo 12.00 Lauantain päivälipulla leiriytyminen on sallittu lauantaista klo 10.00 – sunnuntaihin klo 12.00 Torstain tai perjantain päivälipuilla TAI 2 päivän TO-PE lipulla ei ole pääsyä leirintäalueelle.
Mikäli olet ostanut 3 päivän festivaalilipun ja haluat saapua
Iskelmän etkoille jo keskiviikkona, olet oikeutettu majoittumaan
leirintäalueella jo keskiviikosta alkaen. Lisätiedot lipuista:www.iskelmafestivaali.fi/himos
Iskelmä Himoksen leirintä- ja karavaanipaikkojen myynti alkaa
13.11 klo 09:00, mutta myynnissä on vain rajoitettu määrä paikkoja sekä
rajoitetuille alueille. Kaikkia karavaanikansalle tuttuja alueita ei vielä päästä avaamaan Himoksella käynnissä olevien rakennushankkeiden vuoksi. Tiedotamme Iskelmäkansaa tilanteesta ja festivaalin karavaanialueiden mahdollisista muutoksista talven aikana, joten pysythän linjoilla!
Iskelmä Himoksen asiakkaita palvelee väliaikaisesti rakennetut karavaanialueet:
LAAKSO -ALUE
Tämä karavaanialue sijaitsee noin 700 metrin päässä festivaalialueesta.
Laakso-alueesta avataan aluksi myyntiin vain Länsi-Rinteiden alta
löytyvän pysäköintialueen puoli. Laakson maasto on tasaista hiekkapohjaa
ja alueelta löytyy festivaalivessat sekä suihkut. Alueelta on hyvät
pyöräily- ja kävely-yhteydet festarialueelle, tai matkata voi myös
festaribussilla!
NIITTY -ALUE
Iskelmän Niitty -alue on ruohikkopohjainen alue, joka sijaitsee noin 700
metrin päässä festivaalialueesta. Alueella on festariwc:t sekä
konttisuihkut ja nuotiopaikka. Niitty–alueelta on hyvät pyöräily- ja
kävely-yhteydet festarialueelle. Matkaa voi taittaa myös
festaribussilla! Iskelmä Niityn palveluista päivitämme myöhemmin lisää!
Niitylle on rakennettu myös valmiiksi pystytetyt majoitusvaihtoehdot
kuten Iskelmä teltat ja Iskelmä Premium teltat. Niityllä majoittuvat
myös omilla teltoillaan leiriytyjät, ja lisäksi sieltä löytyy
sähköttömät karavaani- ja autopaikat.
HIEKKA –ALUE
Iskelmä Hiekka –alue on hiekkapohjainen kenttä, joka sijaitsee noin 700
metrin päässä festivaalialueesta. Alueella on festariwc:t ja
konttisuihkut. Iskelmä –alueilta on hyvät pyöräily- ja kävely-yhteydet
festarialueelle. Matkaa voi taittaa myös festaribussilla! Osa
hiekka-alueesta on nykykään asfaltoitua aluetta. Näiden muutosten
vuoksi huomioithan, että paikkasi saattaa sijaita asfaltilla jolloin
markiisin kiinnittäminen kiiloilla ei onnistu. Jokainen vastaa itse
omien painojen tuomisesta leirintään.
RANTA-ALUE
Ranta-alue on oma alueensa pohjoisrinteiden luona, Patalahden rannalla.
Festivaalialueelle on matkaa noin 2,5 kilometriä. Patajoentie menee
alueen läpi, ja ohi kulkee festaribussi tapahtuman aikaan.
Ranta-alueelta on myös hyvä kävely-/pyörätie festivaalialueelle.
Ranta-alueella on kiinteät vesivessat sekä suihkutilat. Alue on kauniin
järven rannalla, mutta ei mahdollista nimestään huolimatta asiakkaille
uimista.
METSÄ-ALUE Metsä-alue tarjoaa rauhallisen paikan majoittumiseen, noin 2
kilometrin päässä festivaalialueesta. Metsään on mahdollista ostaa
sähköllinen karavaani- tai matkaajapaikka, tai saunallisen ajoneuvon
paikka. Metsässä on festivaaliWC:t, konttisuihkut sekä nuotiopaikka.
Iskelmä Himoksen leirintä- ja karavaanialueet ovat vain
festivaalin asiakkaille, ja niillä majoittuakseen jokainen asiakas
tarvitsee festivaalilipun tai rannekkeen, joka on voimassa
leirintäalueelle saapumisesta aina festivaalin loppuun asti.
KARAVAANIPAIKAT Karavaanilippu oikeuttaa
karavaanikulkuneuvon (karavaaniauto tai karavaanivaunu ja vetoauto)
pääsyyn sille alueelle johon lippu on ostettu. Ajoneuvon maksimipituus 10m. SÄHKÖTÖN - Myynnissä Niitty -alueelle SÄHKÖLLINEN - Myynnissä kaikille alueille
MATKAAJALIPPU Matkaajalippu oikeuttaa
suurikokoisen matkailuajoneuvon kuten esimerkiksi linja-auton,
matkailubussin, nightlinerin, kuorma-auton, rekasta muunnetun
matkailuajoneuvon tai muun vastaavan majoituskäyttöön suunnitellun tai
muokatun ajoneuvon tuomiseen alueelle, johon paikka on ostettu. SÄHKÖTÖN - Myynnissä Niitty -alueelle SÄHKÖLLINEN - Myynnissä Hiekka, Niitty & Metsä -alueille
SAUNALLISEN AJONEUVON LIPPU Saunallisen
ajoneuvon lippu oikeuttaa saunan sisältävän ajoneuvon tuomisen
alueelle, johon paikka on ostettu. Saunalliselle ajoneuvon turvallisuus
tarkistetaan saavuttaessa järjestyksenvalvonnan toimesta. SÄHKÖLLINEN - Myynnissä Hiekka & Metsä -alueille
TELTTAPAIKAT - LEIRINTÄALUE
TELTTAPAIKKA OMALLE TELTALLE Telttapaikka-lipulla
voi tuoda ja pystyttää oman teltan Iskelmän Niitty -alueelle.
Telttapaikat ovat telttakohtaisia, eli jos samassa teltassa majoittuu
esimerkiksi kolme ihmistä, tarvitsee ryhmän ostaa silti vain yksi
telttapaikka. Jokaisella tulee olla kuitenkin olla voimassa oleva
festivaaliranneke majoittumispäivästä festivaalin loppuun asti. Myynnissä Niitty -alueelle
ISKELMÄ –TELTTA Iskelmä-teltat
ovat uusia, puolijoukkuetelttamaisia, siistejä majoitusratkaisuja
isommallekin kaveriporukalle! Teltta on valmiiksi pystytetty, ja se on
lukittavissa. Yhdessä teltassa majoittuu mukavasti sänkyjen kanssa 5 henkeä tai omilla patjoilla 12 henkeä. Sängyt
on ostettava erikseen lisätilauksena teltan oston yhteydessä. Sänkyjä
ei voi ostaa irrallisena ja yksittäin, jotta tiedämme, mihin telttaan ja
kuinka monta sänkyä pystyttää. Myynnissä Niitty -alueelle
PREMIUM ISKELMÄ-TELTTA Premium iskelmä-teltta sisältää kahden hengen majoituksen sisustetussa luksusteltassa. Valmiiksi
pystytetyssä teltassa on sängyt, petivaatteet sekä lakanat kahdelle
hengelle. Lippuun sisältyy myös autopaikka leirintäalueelta sekä
aamiaisboxin kahdelle hengelle. Halutessasi voit majoittua
Premium Iskelmä-teltassa myös useamman hengen voimin. Lisähenkilöt
erillismaksusta: 140€/hlö. Majoittujien maximimäärä teltassa on neljä
henkilöä. Myynnissä Niitty -alueelle
AUTOPAIKKA LEIRINTÄALUEELTA Lippu
sähköttömälle autopaikalle oikeuttaa tuomaan yhden henkilöauton,
pakettiauton tai muun vastaavan kulkuneuvon leirintäalueelle. Lippu on
tarkoitettu auton tuomiseen telttapaikan viereen tai sen läheisyyteen.
Autopaikkalippu on tarkoitettu majoittujille ja heidän tavaroidensa
säilytykseen, parkkipaikat muille asiakkaille ovat erikseen.
Myynnissä Niitty -alueelle
ISKELMÄPARKKI
Iskelmä-parkki sijaitsee Länsirinteiden alla noin 1,8km päässä tapahtuma-alueesta. Iskelmäparkista tapahtuma-alueelle kulkee festivaalibussi jonka lipun voit napata 3 eurolla. Iskelmä-parkissa voit pitää autoasi joko yhden päivän ja yön, tai koko tapahtuman ajan. Parkkiin on mahdollista saapua vastaanoton ollessa avoinna. Suosittelemme ostamaan lipun ennakkoon edullisemmalla hinnalla.
WC-RANNEKKEET
Himoksella palvelevat Suomen vihreimmät vesi-WC:t tapahtuma-alueella. Pääset hyödyntämään vessoja hankkimalla itsellesi WC-rannekkeen! Suosittelemme ostamaan rannekkeen ennakkoon, jolloin vältyt ruuhkalta tapahtuma-alueen rannekkeenmyyntipisteillä. Alueelta löytyy myös runsaasti tavallisia veloituksettomia festarivessoja, mutta mikäli kaipaat mukavuutta niin WC-ranneke tarjoilee luksusta festivaalipäivääsi.
FESTARIBUSSIRANNEKE
Festaribussirannekkeella asiakas voi ajaa koko viikonlopun ajan festaribusseilla. Ilman ranneketta bussikuljetukset maksavat erikseen. Irtoliput on mahdollista ostaa vain bussista paikan päältä. Huomaathan, että festaribussiranneke ei käy Jyväskylän bussimatkoille.
Jyväskylässä bussit lähtevät Matkakeskukselta, tilausliikennelaiturista. Himoksella bussit lähtevät Säyryläntien Festaribussi-pysäkiltä. Sama linja-auto pysähtyy Korpilahdella Alkio-opistolla.
TORSTAI 27.6. Menomatka: Jyväskylän matkakeskus klo 14.45 – Himos Paluumatka: Himos klo 01.30 - Jyväskylän matkakeskus Menomatka: Korpilahti, Alkio-opisto klo 15.30 – Himos Paluumatka: Himos klo 01.30 – Korpilahti, Alkio-opisto
PERJANTAI 28.6. Menomatka: Jyväskylän matkakeskus klo 12.45 – Himos Menomatka: Jyväskylän matkakeskus klo 14.45 – Himos Paluumatka: Himos klo 01.30 - Jyväskylän matkakeskus Menomatka: Korpilahti, Alkio-opisto klo 13.30 – Himos Menomatka: Korpilahti, Alkio-opisto klo 15.30 – Himos Paluumatka: Himos klo 01.30 – Korpilahti, Alkio-opisto
LAUANTAI 29.6. Menomatka: Jyväskylän matkakeskus klo 12.45 – Himos Menomatka: Jyväskylän matkakeskus klo 14.45 – Himos Paluumatka: Himos klo 01.30 - Jyväskylän matkakeskus Menomatka: Korpilahti, Alkio-opisto klo 13.30 – Himos Menomatka: Korpilahti, Alkio-opisto klo 15.30 – Himos Paluumatka: Himos klo 01.30 – Korpilahti, Alkio-opisto