Dark River Festival 2024
Juuri sopivan kokoinen, omaehtoinen ja persoonallinen pieni suuri Metallifestivaali Dark River Festival tulee jälleen, ja se järjestetään Kotkassa 8.-10.8.2024.
20 vuotta täyttävän Dark River Festivalin kokoonpano on valmis! Aiemmin julkistetut Exodus,
Mushroomhead, Warmen, Carach Angren, Mokoma, Gaerea, Bloodred Hourglass,
Marianas Rest, Kaunis Kuolematon, Manitou ja Havukruunu saavat nyt
seuraa Katatonian, Mnemicin, Before The Dawnin, Kiukaan, Omnivortexin, Atlasesin, I Am Your Godin ja Domination Blackin kaltaisista huippunimistä.
Kaksikymppisiä
ensi elokuussa itse tapahtuman lisäksi juhlivat debyyttilevynsä 2004
julkaisseet Markus Vanhalan (Insomnium/Omnium Gatherum) kipparoima
Manitou sekä alkuperäisellä kokoonpanollaan paluun tekevä tanskalainen
modernin metallin kulttibändi Mnemic!
Vuosi toisensa jälkeen yleisöennätyksiään rikkova ja värikylläisellä artistikattauksellaan
ihastuttava tapahtuma kutsuu jälleen raskaan musiikin ystävät Honkalan
metsiin viettämään maan lämminhenkisimpiä kesänlopettajaisia. Tapahtuma
jatkaa kehitystään ja maltillista kasvuaan, kuitenkaan menettämättä
tippaakaan lämminhenkisyydestään. Ensi elokuussa Kotkassa juhlitaan
kesän Yleisöystävällisemmät Metallifestarit!
Dark River Festival kerää
vuosi toisena jälkeen kiitosta lämpimästä tunnelmastaan, idyllisestä
lokaatiostaan, mielenkiintoisesta esiintyjäkattauksestaan sekä
yleisöystävällisistä puitteistaan. ”Rivereistä” on muodostunut
vuosittainen traditio jo usealle tuhannelle Metallimusiikin
suurkuluttajalle!
Ensi kesänä Honkalassa esiintyy Tukholmassa 1991 syntynyt tunnelmametallin tunnetuin murheenkantaja Katatonia,
San Franciscossa kitaristisuuruus Gary Holtin toimesta 1982 perustettu
Bay Area Thrash Metal -kuuluisuus Exodus, Clevelandista matkaava
vaihtoehtometallin maskipartio Mushroomhead, alkuperäisellä
kokoonpanollaan keikkalavoille palaava futuristisen djent metallin
kulttibändi Mnemic, Suomenkin myyntilistoilla
menestynyt Hollantilainen black metal -yhtye Carach Angren, Children Of
Bodom -kosketinsoittaja Janne Wirmanin kipparoima ja näyttävän paluun
tehnyt Warmen, suomithrashin ikonisin myrskyntuoja Mokoma, elämänsä
vedossa vyöryvä Tuomas Saukkosen Before The Dawn,
surmacorellaan jo useaan kertaan Kotkaa viihdyttänyt Rytmihäiriö,
kotimaisen melodeathin kuumin nimi juuri nyt Bloodred Hourglass, black
metalin traditioita raivokkaasti ravisteleva Gaerea sekä turboahdetun
voimahevin löylyryhmä Kiuas.
Tulitukea elokuun toiseen
viikonloppuun tarjoavat historian ensimmäisen Dark River Festivalin
(2004) esiintyjäkaartin helmet Manitou ja Domination Black,
neljännellä albumillaan viime keväänä arvostelu- ja listamenestystä
niittänyt melodinen death metal -ryhmä Marianas Rest, melankolisen doom
metalin -kansansuosikki Kaunis Kuolematon, oikeistolaisia arvoja
sinnikkäästi suosiva ja köyhien oikeuksia jo kohta viisitoista vuotta
polkenut porvaricore -kvartetti Bob Malmstörm, pakanallisen black
metalin kuumin kulttibändi Havukruunu, talven kesän keskelle takova
melodioin kuorrutettu death metal -komeetta Suotana, melodista doom
metalia lanaava Hanging Garden, galaktisissa korkeuksissa liitelevä
extreme metal -kolossi Assemble The Chariots, sinfonisen death metalin
ystävien suosikki Brymir, teknisen ja tunnelmallisen lanauksen
ammattilaiset Atlases, viime kesän Wacken Metal Battle -voittaja Omivortex sekä kotimaisten melodeath -legendojen jalanjäljissä tuhoa tekevä I Am Your God.
DARK RIVER FESTIVAL 2024:
TORSTAI 8.8. Warmen, Gaerea (PT), Kiuas, Suotana, Domination Black
PERJANTAI 9.8. Exodus (US), Mokoma, Carach Angren (NL), Rytmihäiriö, Manitou, Havukruunu, Marianas Rest, Hanging Garden, Assemble The Chariots, Omnivortex
LAUANTAI 10.8. Katatonia (SE), Bloodred Hourglass, Mnemic (DK), Before The Dawn, Mushroomhead (US), Kaunis Kuolematon, Brymir, Bob Malmström, Atlases, I Am Your God
86% kävijäkyselyymme vastanneista erittäin todennäköisesti suosittelisi tapahtumaa ystäville tai tuttaville. 79% vastanneista uskoo aivan tai melko varmasti tulevansa tapahtumaan myös ensi vuonna.
”Yli 300 käydyn festarin perusteella nostan Darkin selkeään Top 5-kastiin!!” ”Lokaatio on ihan oma maailmansa, ihan mieletön paikka peltojen ja metsien keskellä.” ”Kaikin puolin hyvin järjestetty festari ja tästä on vaikea enää paljon paremmaksi laittaa!” ”Hyvin järjestetty festari, yksi parhaista festareista millä olen käynyt.” ”Kuin kotia tulisi!”
Liput vaihdetaan rannekkeisiin. Ennakkoon: 7.8.2024 klo 17-22 Ravintola Kairo, Satamakatu 7, 48100 Kotka. Portilla: Ferrymen/VIP-lipulliset voivat vaihtaa lippunsa 30min ennen porttien aukeamista ja peruslipulliset porttien auetessa.
DRF2024 FERRYMEN PASS 3 PÄIVÄÄ / 3 PÄIVÄÄ VIP SISÄLTÄÄ: - Dark River Festival Limited Edition t-paita (saatavilla vain ennakkoon). T-paidan koko ilmoitetaan tilauksen yhteydessä. - Dark River Festival kangaskassi - Dark River Festival Ferrymen passi - Oma Priority sisäänkäynti festareilla, joka avautuu ensimmäisenä
Limited Edition lippupaketin voi ostaa postituksella tai ilman. Limited Edition lippupaketin tuotteiden postitukset tapahtuvat kesäkuun ensimmäisellä viikolla. Huom. postitukset mahdollisia vain suomessa asuville. Ilman postitusta tilatun lippupaketin tuotteet noudetaan festivaalin porteilta henkkareita vastaan.
VIP-LIPPU SISÄLTÄÄ: - oma osittain katetun alueen - buffet ruokailun - tervetuliais juoman - VIP passin
Leirintä
Majoitusaika leirintäalueilla on sallittu TO 8.8.2024 klo 14:00 alkaen, leirintäalueelta on poistuttava SU 11.8.2024 klo 15:00 mennessä. Leiriytyminen on sallittu ainoastaan virallisella leirintäalueella ja leirintäalue on tarkoitettu vain Dark River Festivalin kävijöille. Leiriytyjillä on oltava festivaalilippu, joka tarkastetaan saapumisen yhteydessä.
Jokaisen teltta- tai caravan-alueelle majoittuvan sekä vierailevan henkilön tulee ostaa oma henkilökohtainen majoitusranneke. Vain tällä rannekkeella on vapaa pääsy leirintäalueille. Matkustajailmoitus tulee täyttää saapuessaan leirintäalueelle. Leirintälippu vaihdetaan saapumisen yhteydessä rannekkeeseen.
Leirintäalue paikat täytetään saapumisjärjestyksessä, joten jos saavutte useammalla kulkineella ja haluatte vierekkäiset paikat, tulee teidän saapua samaan aikaan. Caravan paikoista otathan kuitenkin huomioon, että sähkölliset ja sähköttömät caravanpaikat ovat alueen eri lohkoissa.
MAJOITUSRANNEKE Jokaisen teltta- tai caravan-alueelle majoittuvan henkilön tulee ostaa oma henkilökohtainen majoitusranneke. Vain tällä rannekkeella on vapaa pääsy leirintäalueille. Lippu vaihdetaan rannekkeeseen.
TELTTAPAIKKA Teltan maksimikoko on 4m2 (neljä neliömetriä), jätäthän suurimmat telttarakenteet kuitenkin kotiin. Erillisiä huvilatelttoja, telttakatoksia tai paviljonkeja ei saa rakentaa telttojen päälle. HUOM! Autoja ei voi pysäköidä teltta-alueelle, vaan vain erikseen merkitylle parkkialueelle . Jokaiseen ostettuun telttapaikkaan kuuluu yksi (1) parkkipaikka leirintäalueen parkkialueella.
CARAVANPAIKKA (Sähköllinen/sähkötön)
Caravan-alueella matkailuauton tai vaunun MAKSIMIPITUUS on 8 metriä (vetoautoa ei lasketa tähän), tämä on ehdoton maksimipituus, mikäli matkailuautosi on rakennettu linja-auton pohjalle tai matkailuautosi/vaunusi pituus on yli 8 metriä ota yhteyttä ennen paikan ostoa: info@eastcoastevents.fi ja kerro matkailuautosi tarkemmat tiedot. Käymme nämä hakemukset läpi tapauskohtaisesti. Mikäli et ole ottanut meihin yhteyttä ennakkoon ja saavut linja-autolla tai yli 8m pitkällä matkailuautolla/vaunulla, Dark River Festivalilla on oikeus evätä pääsy Caravan-alueelle ja tässä tapauksessa paikkamaksua ei palauteta. Otathan siis yhteyttä ennakkoon.
Lisätiedot leirinnästä: https://darkriverfestival.com/leirinta/
Hotellimajoitus
Saatavilla rajoitettu määrä 1 ja 2 hlön hotellihuoneita Hotelli Jokipuistoon!
Huoneet ovat varattavissa 1, 2 tai 3 yöksi 08.-11.08.2024.
- Huonehinnat sisältävät runsaan aamiaisen seisovasta pöydästä, wifin, iltasaunan ulko-Jacuzzilla ja autoparkin.
- Hotellissa on viihtyisä A-oikeuksien varustettu aulabaari ulkoterasseineen ja ruokailu mahdollisuuksineen.
- Hotellissa on pieni maksuton kuntosali sekä asiakkaiden käyttöön tarkoitettu asiakaskeittiö.
Check-in klo 15 ja check-out klo 12.
Hotelli Jokipuisto
Kyminlinnantie 18 48600, Kotka https://www.hotellijokipuisto.fi/
***
Varausaika 2 päivää.
Lipun ostaneiden asiakkaiden tiedot kerätään ja luovutetaan järjestäjälle myöhempää ohjeistamista ja tiedottamista varten.
|