

Musiikki Nuket, Plastic Tears
|
|||||||||||
Nuket, Plastic Tears Nuket on vuonna 1986 perustettu, Tampere-Helsinki-akselilta tuleva, post punk yhtye. Tarina alkoi Pyhät Nuket -nimellä, minkä jälkeen ryhmä lyhensi titteliä laulajan vaihtumisen myötä. 1990-luvulle siirryttäessä Nuket jäi tauolle, jota kesti aina vuoteen 2018, jolloin kasvavan kysynnän vuoksi Nuket päätettiin herättää henkiin. Bändi teki muutaman onnistuneen keikan täysille saleille. Kesän 2023 korvilla Nukeilta ilmestyi uutta musaa: Jouni Hynysen kanssa yhteistyössä tehty ”Elämä kostaa” onkin jo noussut yhtyeen kuunneltuimpien kappaleiden joukkoon ”Kun vielä nuori olla voi” ja ” Askeleet” -biisien rinnalle. Seuraavan kerran Nuket esiintyy keväällä 2024. Varsinainen rundi alkaa elokuussa. Suomen pitkäikäisin katurock-yhtye Plastic Tears palaa kotimaan esiintymislavoille pitkän tauon jälkeen. Bändi on uudistunut parin jäsenen verran, mutta musiikki ammentaa edelleen samasta rock'n'roll-lähteestä josta bändin soundi tunnetaan. Orkesterin kaksi viimeisintä albumia ovat saaneet loistavan vastaanoton ympäri maailman, joten kannattaa tulla tsekkaamaan bändin nykykunto! Ovella peritään security fee 3,90 €. Liput ovelta 29 €, mikäli jäljellä. *** Esteettömyys: Avustaja pääsee tapahtumaan ilmaiseksi avustettavan kanssa samalla lipulla: kyllä |
|||||||||||