

Musiikki Ida Paul & Kalle Lindroth jäähyväiskiertue
|
|||||||||||
Ida Paul & Kalle Lindroth jäähyväiskiertue IDA PAUL & KALLE LINDROTH LÄHTEE TOISTAISEKSI VIIMEISELLE KIERTUEELLE – UUSI SINGLE ULKONA PERJANTAINA
Suomen hurmaavin duo Ida Paul ja Kalle Lindroth julkaisee odotettua uutta musiikkia sekä syksylle sijoittuvan kiertueen, joka jää toistaiseksi duon viimeiseksi kiertueeksi. Kahdestaan, vielä kerran -kiertue on jatkoa keväällä suuren suosion saavuttaneelle Kahdestaan & Yhdessä -konseptikiertueelle. Syksyn kiertueella duo esiintyy nimensä mukaisesti kaksin, ilman bändikokoonpanoa. Jatkuvaa livesuosiota nauttiva duo jää ensi vuonna pitkälle tauolle.
Ennen taukoa saadaan kuitenkin vielä nauttia duon uudesta musiikista. Orgaanisesta soundistaan, isoista pop-melodioistaan ja samaistuttavista lyriikoistaan tunnetulla kaksikolla on taskussaan liuta yleisöään lähes vuosikymmenen ajan koskettaneita hittejä. Duon katalogista löytyykin lukuisia tuplaplatinaa, platinaa ja kultaa saavuttaneita singlejä, tuplaplatinarajan rikkonut Nää kaikki kertoo susta -debyyttialbumi, platinan ylittänyt kakkosalbumi Vuonna nolla ja kultarajan ylittänyt kolmas albumi Koko maailma meidät näkee. Lisäksi kaksikko on vuosien aikana saavuttanut neljä Emma-ehdokkuutta sekä loppuunmyydyt konserttisalit ja klubit ympäri Suomen. Toukokuussa 2022 duo konsertoi loppuunmyydyllä keikallaan Helsingin Jäähallilla. Jos tapahtumaan on lippuja jäljellä, niitä voi varata puhelinpalvelusta. Nettisivuilta vain suoria ostoja. Puhelinpalvelun kautta varausaika 2 päivää. Liput ovelta 38 €, mikäli jäljellä. Eteispalvelumaksu 3,50 € peritään ovella. *** |
|||||||||||