event-352884 event-352884

Musiikki

Anna Järvinen


Järjestäjä:Tavastia-klubi
Paikka:Tavastia-klubi
Osoite:Urho Kekkosen katu 4 - 6
00100 Helsinki
Pääsymaksu:alk.32

Lähde:Tiketti

Anna Järvinen

Anna Järvinen julkaisee uutta musiikkia ja lähtee kiertueelle.

Albumia enteilee 10.5. julkaistava, levyn ensimmäinen single Vänder blicken.

”Vänder blicken on ensimmäinen single uudelta levyltäni. Kappale on turhautunut toteamus siitä, kuinka otamme asiat itsestäänselvyyksinä emmekä oikeastaan osaa arvostaa kaikkea sitä kauneutta, jonka keskellä elämme.”

Anna Järvisen kuudes sooloalbumi Sex julkaistaan 18.10.2024. Albumi on äänitetty Tukholmassa samojen muusikoiden kanssa, joiden kanssa Järvinen on työskennellyt ensimmäisestä soololevystään lähtien.

Anna Järvinen yhtyeineen (Lars Fredrik Swahn, Reine Fiske, Johan Holmegard ja Gustav Eijstes) tekee levyn julkaisun tiimoilta Suomeen ja Ruotsiin sekä Norjaan ulottuvan kiertueen. Suomessa yhtye nähdään marraskuussa viidellä paikkakunnalla.

Syömään ennen keikkaa? Varaa pöytä Ravintola Ilveksestä! www.ravintolailves.fi

Tavastian turvallisuusohje

Tavastialla on nollatoleranssi seksuaaliselle häirinnälle, väkivallalle, rasismille, homo- ja transfobialle, ableismille, misogynialle sekä vallan väärinkäytölle. Olethan viipymättä yhteydessä henkilökuntaan, mikäli kohtaat minkäänlaista huonoa käytöstä tapahtumassa

Saavutettavuus

Tapahtumapaikka on esteetön. Avustaja veloituksetta.

Osta Ympäristölippu ja tue Tavastia Hall of Nature -hanketta!

Tavastia Hall of Nature -hanke tähtää vastuullisempaan ja kestävämpään Tavastiaan. Yksi hankkeen tavoitteista on tulla hiilineutraaliksi livekentän toimijaksi.

Tavastia Hall of Nature -keräyksen myyntituotot menevät lyhentämättömänä Luonnonperintösäätiön Tavastian metsä -kampanjaan, jonka tavoitteena on hankkia oma suojeltu metsä päästöjen kompensoimiseksi.

Käy tutustumassa kampanjaan: Luonnonperintosaatio.fi/tavastian-metsa

Kiitos kun olet mukana rakentamassa kestävämpää Tavastiaa!



Liput ovelta 35 €, mikäli jäljellä.

Varmista soittoajat keikkapäivänä Tavastian sivuilta .

Kommentoi tapahtumaa (0)