

Musiikki Blues Pills (SWE) - Happy F*cking Birthday Tour
|
|||||||||||
Blues Pills (SWE) - Happy F*cking Birthday Tour BLUES PILLSIN ”HAPPY F*CKING BIRTHDAY” -KIERTUE SAAVUTTAA TAVASTIAN MARRASKUUSSA Sielukkaasti klassisen rockin parhaita puolia tarjoileva Blues Pills palaa Suomeen uutta albumia juhlistavan ”Happy F*cking Birthday” -kiertueensa saattelemana. Ruotsalaisyhtyeen mittava Euroopan-kiertue saavuttaa Helsingin Tavastian perjantaina 1. marraskuuta. Antaumuksellisella ja sähköistävällä lavaesiintymisellään yleisöt kautta maailman valloittaneen Blues Pillsin odotettu uusi albumi ”Birthday” näkee päivänvalon elokuussa. Illan avaa näkemyksellisesti powerpopin ja punkin ytimessä operoiva Daniel Romano’s Outfit. Perinnetietoisen ja ajattoman rockin soihdunkannattajana tunnettu Blues Pills kohosi genrensä puhutuimpien nimien joukkoon vuoden 2014 debyytillään. Läpimurtoa seuranneet studioalbumit ”Lady In Gold” (2016) ja ”Holy Moly!” (2020) sekä loppuunmyydyt keikat ympäri maapalloa ovat sementoineet yhtyeen aseman rockmaailman ykköskaartissa. Elokuussa julkaistavalta nelosalbumilta ”Birthday” maistiaisiksi juuri julkaistu nimikkosingle on kerännyt ansaittua ylistystä rouhean orgaanisesti ja vapautuneesti soivasta soundistaan. Edellisen kerran Blues Pills villitsi suomalaisyleisön kesän 2022 Provinssissa. Lähes 20 kaupunkia kattavan ”Happy F*cking Birthday” -kiertueen avausartistina nähdään myös Suomessa vannoutuneen kuulijakunnan omaava Daniel Romano’s Outfit. Kanadalaisen tuottaja-runoilija-graafikko-muusikon viimeisin pitkäsoitto on alkuvuodesta ilmestynyt ”Too Hot To Sleep”, joka esittelee aiemmin alternative country -artistina profiloituneen monilahjakkuuden räyhäkkäämpää osaamista. Tavastian turvallisuusohje Tavastialla on nollatoleranssi seksuaaliselle häirinnälle, väkivallalle, rasismille, homo- ja transfobialle, ableismille, misogynialle sekä vallan väärinkäytölle. Olethan viipymättä yhteydessä henkilökuntaan, mikäli kohtaat minkäänlaista huonoa käytöstä tapahtumassa. Saavutettavuus Tapahtumapaikka on esteetön. Avustaja veloituksetta. Syömään ennen keikkaa? Varaa pöytä Ravintola Ilveksestä! www.ravintolailves.fi Osta Ympäristölippu ja tue Tavastia Hall of Nature -hanketta! Käy tutustumassa kampanjaan: Luonnonperintosaatio.fi/tavastian-metsa Kiitos kun olet mukana rakentamassa kestävämpää Tavastiaa! Varmista soittoajat keikkapäivänä Tavastian sivuilta . |
|||||||||||