

Urheilu ja liikunta DARTS CUP OULU
|
|||||||||||
DARTS CUP OULU Oulu Darts Cupin pelaajakaarti päivittyi – uutena mukaan mm. vauhdikkaasta pelityylistään tunnettu hollantilainen Vincent van der VoortOulu Darts Cup järjestetään ensimmäistä kertaa lauantaina 6. heinäkuuta Ouluhallissa. Tapahtuman alkuperäiseen pelaajalistaan on tullut muutoksia, kun suomalainen Teemu Harju ja kaksi ruotsalaispelaajaa jäävät pois turnauksesta aikataulullisten päällekkäisyyksien vuoksi. He ovat saaneet paikan samana viikonloppuna Puolassa järjestettävään World Series of Darts 2025 -turnaukseen Tilalle Ouluun saadaan kolme uutta nimeä: kokenut hollantilainen Vincent van der Voort sekä suomalaispelaajat Jani Laurila ja Aku Törmikoski. Maailman nopeimpiin heittäjiin lukeutuva Van der Voort täydentää kansainvälisten tähtien viisikkoa, ja Laurila sekä Törmikoski liittyvät Jani Keskinarkauksen rinnalle edustamaan Suomea kotiyleisön edessä. Erityisen mielenkiintoiseksi tilanteen tekee se, että sekä Laurila että Törmikoski ovat kotoisin Oulun seudulta – näin lavalle saadaan kaksi paikallista haastajaa. Turnauksen jo aiemmin julkistettuun tähtikaartiin lukeutuu myös viisi kertaa maailmanmestaruuden voittanut Raymond van Barneveld, kolminkertainen maailmanmestari ja tuore MM-hopeamitalisti Michael van Gerwen, maailman huippupelaajiin kuuluva Gerwyn Price sekä ammattilaiskiertueilla vuodesta 2016 pelannut Robert Owen. Ensimmäisen kierroksen ottelukaavio Turnauksen avauskierroksella pelataan neljä ottelua, joiden voittajat etenevät välieriin. Otteluparit ovat seuraavat: Gerwyn Price – Jani Keskinarkaus Robert Owen – Vincent van der Voort Raymond van Barneveld – Jani Laurila Michael van Gerwen – Aku Törmikoski Otteluparit lupaavat kovatasoisia ja viihdyttäviä kohtaamisia heti avauskierrokselta alkaen. Oulun yleisölle tarjoutuu harvinainen mahdollisuus nähdä maailman kärkipelaajia tositoimissa Suomessa – eikä jännitystä puutu, kun kolme suomalaista haastaa nimekkäitä vastustajiaan kotiyleisön kannustamana. Uudet nimet lavalla – esittelyssä Laurila, Törmikoski ja van der Voort Jani Laurila on Tyrnävältä kotoisin oleva dartsin pitkän linjan harrastaja, joka edustaa Perämeri DC -seuraa. Hän on osallistunut aktiivisesti kotimaisiin kilpailuihin ja ollut mukana muun muassa Suomen dartsliiton (SDL) alaisissa turnauksissa. Aku Törmikoski on oululainen dartsin nuori lupaus, joka hänkin edustaa Perämeri DC:tä. Hän on kilpaillut kansallisella tasolla ja esiintynyt edukseen erityisesti nuorten sarjoissa ja SM-liigakentillä. Vincent van der Voort on kokenut hollantilaisammattilainen, joka on pelannut pitkään PDC-kiertueella ja osallistunut muun muassa MM-turnauksiin, UK Openiin ja Premier Leagueen. Hän on ollut korkeimmillaan maailmanlistan top 10:ssä ja tunnetaan erityisesti vauhdikkaasta pelityylistään ja värikkäästä persoonastaan. OULU DARTS CUP Ouluhalli ma 5.5.2025 -> uusi päivä su 6.7.2025 Ovet klo 18.30 Meet & Greet (erillisellä lipulla) klo 17.30 Ikärajat: Permanto sekä katsomo F K-18 Muut katsomot ikärajattomat LIPUT: Hinnat kiinteissä katsomoissa alkaen 29,90€, permannon pöytäpaikat alkaen 49,90€ Meet & Greet -liput: Ostettavissa on lisäksi pelaajakohtaiset meet & greet -liput hintaan 49,90€ Meet & Greet -lippu sisältää tapaamisen valitun heittäjän kanssa, yhteiskuvan sekä passin ja kaulanauhan. Meet & Greet -tapahtuu Ouluhallilla klo 17.30-19.00. Meet & Greet -lippu ei sisällä pääsyä tapahtumaan, vaan se pitää halutessaan ostaa erikseen. Pelaajakohtaisia M&G -lippuja on saatavilla rajoitettu määrä. Järjestäjä: Gramopop Oy ja Biljardikauppa.fi |
|||||||||||